Kevyt kenttäkulttuurishokki
Edit. Kantsii kirjoittaa aamuyöstä puolentoista viinipullon jälkeen. Tulee jännää tekstiä...
Oman maailman todellisuus alkaa valua silmien eteen pikkuhiljaa. Jo tässä vaiheessa olen alkanut ymmärtää, että Kosovoon ei tarvitse enää mennä takaisin. Olen siitä huolimatta nähnyt parina viime yönä nähnyt painajaisia aiheeseen läheisesti liittyen, ja häviävän lyhyen hetken niistä herättyäni ollut henkisesti jossain ihan muualla kuin Italiassa.
Aika mielenkiintoinen välitila. Välillä on tuntunut vähän röyhkeältä laajentaa tätä aleksi pummii yöpaikkaa -turneeta Euroopanlaajuiseksi, mutta ainakin minulla on ollut melko käsittämättömän hauskaa. Toivoisin, että minulle yöpaikan tarjonneet kaveritkaan eivät olisi hirvittävän pahoillaan vierailustani. Parin Bolognassa vietetyn illlan ja yön jälkeen tuntui melko merkityksettömältä matkustaa yksin Pisaan katselemaan päin helvettiä rakennettua tornia kymmenentuhannen muun turistin seuraksi...
Mukava reissu kaikin puolin. On pakko olla melkoisen kiitollinen siitä, että isännöivät italialaiset kaverit ovat minulle tällaisen mahdollisuuden antaneet. Hyviä hetkiä hienossa ja historialtaan melkoisen rikkaassa ympäristössä. Ilman mainintaa ei pidä jättää myöskään melkoisen mainiota ruokaa, jota on tarjottu joka ilta enemmän kuin tarpeeksi. Ei McDonaldsissa. Kaiken tämän aikana olen osallistunutu kahden sängyn, mp3-soittimen ja yhden polkupyörän vanteen hajottamiseen. Heh. Melkoista.
How can you be so thin? You eat so much!
No! La cosa nostra!

-Hey guys, I want to pay this one. What do you want to take?
Fuck you, youre not paying anything. Im from Sicily, you know, la cosa nostra. You dont want to get in trouble with them.
How can you be so thin? You eat so much!
-Hey can I carry that for you?We Italians like to do things the easy way.
-Yeah, like building towers for example
No! La cosa nostra!
1 Comments:
:D
"La cosa nostra", jee.
Lähetä kommentti
<< Home