lauantaina, huhtikuuta 01, 2006

Ei ollenkaan päivistä huonoin.

Nyt ei tiedä miten päin olisi. On niin hyvä fiilis!

Sain vihdoin ratkaistua kesätyöongelmani varsin mieluisalla tavalla. Olen viime aikoina ollut kiinnostunut lähinnä kirjoittamisesta, valokuvaamisesta ja kaiken analysoinnin yrittämisestä ja pitkään pähkittyäni keksin miten voisin ansaita hiukkasen kesärahaa harrastaen edes jotakin edellä mainituista. Pian mieleeni juolahti mahdollisuus jonkinlaisesta kesätoimittajuudesta johonkin pieneen tai vähän suurempaankin lehteen, koska muutamat ystävällisistä serkuistani olivat ehdottaneet jo viime vuoden puolella, että voisin alkaa harrastaa jonkinlaista kolumnisointia aiheesta Kosovo, ja miltä se minusta näyttää.

Lähestyin kiusallani useitakin pieniä ja isompia lehtiä, aina suurimpiin julkaisuihimme asti, aiheen tiimoilta ja muutaman kieltäytymisen jälkeen sain tänään vihdoin vihreää valoa. Eikä miltä tahansa taholta! Iltalehden kolumnisti Kari Kivelä oli pitänyt tiedustelun liitteenä lähettämääni hiukan tiivistelemääni juttua julkaisukelpoisena ja hänen suosituksensa kautta pääsen kirjoittamaan kotiutumiseni jälkeen Iltalehteen pienen kolumnin Kosovon kriisistä tänä päivänä ja kokemuksistani rauhanturvapalveluksesta ja sen jälkeisestä sopeutumisesta arkeen. Aihe on kuitenkin käynnissä olevien neuvotteluiden takia kohtalaisen ajankohtainen, joten Iltalehti ilmoitti olevansa hyvin kiinnostunut juttujeni julkaisusta. Tarkkoja sopimuksen ehtoja en ole vielä päässyt kuulemaan, mutta uskoisin kuitenkin olevani niihin tyytyväinen mikäli hajanaisten ajatusten painamisesta edes jotain maksetaan. Tiedän kuitenkin jo, että kolumni julkaistaan kerran viikossa juurikin otsikolla lapsisotilaan maailmankuva, ainakin kahden kuukauden ajan.

Voisin siis tosiaan sanoa, että tällä hetkellä fiilis on melkoisen loistava. Menisin messiin juhlimaan, mutta työvuoro vartiotornissa estää sen. Ennen vuoroa täytyy kuitenkin käydä lyömässä messin kelloon muutamia kertoja sen merkiksi, että pari seuraa kaljalavallista tulee minun piikkiini. Toimii!

katso toki kommentitkin :)

11 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Hyvä Aleksi!
Kyllähän minä sitä Tyrvisjuttua kärtin sinuta. Tosi kiva, että asia on edennyt näin pitkälle. Olen ylpeä ja iloinen sinun kanssasi.
Olin Vesilahdella lapsenvahtina, tosi kiva tavata heitå siellä. Mainioita pieniä ihmisiä ja isot tietysti myös!
Iloiset terveiset kaikilta!

huhtikuuta 01, 2006 10:39 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Vallan kaikinpuolin hienoa!

Pistäpäs nyt viimeistäänkin kuvaten muistikortit täyteen niitä ihmisten kuvia omissa elämisen ympäristöissään kun on laajaa kulmaakin....niille saattaa olla käyttöä!

ps mustikkasopankeittäjän entterikäsi vapisi - poistanet dupletin!

huhtikuuta 01, 2006 10:50 ip.  
Blogger Aleksi said...

Kosovossa vietettiin eilen juhlapäivää , jonka teemana oli "kuseta kaikkea mitä liikkuu." Käsittääkseni myös suomessa juhlittiin päivää hiukan samoissa tunnelmissa.

Tämä ensimmäinen huhtikuuta joka tunnetaan myös aprllipäivänä on ihan hauska festivaali. Joskus kusetus menee läpi niin täysin, että kusetettavalla itselläänkin on hauskaa tajuttuaan tulleensa uunotetuksi.

HOHOO.

Iltalehteen, hei camoon. Ei ihan pienestä rahasta. Meinasin ensin pistää että seiskaan, mutta se olisi ollut jo liian läpinäkyvää. hohoo.

Kuravettä päälle. :)

huhtikuuta 02, 2006 12:15 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

jaahans - vai että sillälailla - on siellä sitten satanut kuravettäkin!

Kovin olinkin ihmeissäni kun oikein kustantaja-päätoimittaja mainittiin...

Mutta kuten näet niin sinuun luotetaan!

Ja sitten voisit poistaa nuo edelliset kommentit - molemmatkin...

huhtikuuta 02, 2006 12:24 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Mutta siitä huolimatta voisit valokuvata niitä ihmisiä !

huhtikuuta 02, 2006 12:25 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Sinä senkin!

Luin tuon kirjoituksen tämän vuorokauden puolella, kun aprillipäivä oli onnellisesti ohi. Tarkkaavaisuutta siis tarvitaan...

Sussa olisi kyllä ihan oikeasti ainesta toimittajaksi. Seiskalle sinusta olisi mainiota lisäarvoa. ;)

Mrrr.

huhtikuuta 02, 2006 1:41 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Poistaa kommentit?? No tuskin. Kyllä tämä on paljon hauskempi näin. Olisi pitänyt postittaa aiemmin, että olisi saanut useampia kommentteja, mutta hyvä näinkin. :)

Kummasti tuli taas hyvä mieli, vaikka vähän satelee. :)

huhtikuuta 02, 2006 4:36 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Ihan pienen hetken aikaa uskoin jutun, sitten katsoin tarkemmin minä päivänä se oli kirjoitettu ja naureskelin keskenäni pitkän aikaa..
Loistava vedätys! :D

Mutta jos nyt kesätöistä kerran puhutaan, niin mä ihan oikeesti sain hommia: lähden kolmeks viikoks Maltalle kielikurssin matkanjohtajaks (tiedossa siis kerrankin kunnon rusketus, kun ei tarvi viettää koko kesää kaupan kassalla neljän seinän sisällä ;)
Ihan jees päästä ulkomaille niin, että joku toinen maksaa kaiken ja siitä saa vielä palkkaa.. Mikäs siinä. Heh. Ainoo miinus asiassa on se, että oon sitten myös tämän suomalaisen identiteetin peruskulmakivi-juhlan poissa maasta. Kokot jää näkemättä.

..mutta niin ne toisaalta on jääny aika monena vuonna joka tapauksessa. So maybe I'll live.

Jaksamista!

huhtikuuta 02, 2006 7:03 ip.  
Blogger Aleksi said...

Vieläkin hymyilyttää. :)

Annalle onnea mainion kesätyömahdollisuuden johdosta. Ei se juhannus ulkomailla kyllä pärjää Suomessa vietetylle oikein mitenkään, ainakaan näin omien kokemusten perusteella. Toisaalta olin selvin päin betonimuurien ja piikkilankojen vankina. Se saattoi vähän rajoittaa juhlatunnelmaa.

On vielä esitettävä nöyrä kiitos Terhille kannustuksesta. Ei tämä juttu oikeasti ollut edes kovin hatusta vedetty. Siksi se kai toimikin. :) Tarkoituksena on kyllä koittaa saada tuputettua tekstiä julkaisutarkoituksessa lehdelle jos toisellekin, koska muut kesätyöpaikat näyttävät menneen sivu suun. Jos ei muuten niin Hervannan sanomiin sitten. Heh. :)

huhtikuuta 02, 2006 8:36 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Kurja petos! Huiputtaa nyt ylpeitä vanhempia! Nyt on ainoa mahdollisuutesi oikeasti toteuttaa se idea, kun kerran se on ihan upea ,toteutettava juttu!
Halit höppänältä!

huhtikuuta 02, 2006 9:50 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Mä kattelin näitä nyt vasta ja sain kuulla että ei se ollukkaan totta! äiti puhu jotain enkä yhtään aatellu että kusetat! :D

huhtikuuta 25, 2006 8:30 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home