Irtolauseita ja tajunnanvirtaa

Hetki sitten alkoi 365. päivä, jona olen epätoivoisesti yrittänyt ymmärtää, mitä täällä on tapahtunut, miksi, ja mihin se tulee johtamaan. Nyt ei oikein enää jaksa. Liikkuvia osia on niin paljon, että on ollut pakko tehdä melko voimakkaita yleistyksia, jotta edes jonkunlaisen rautalankamallin muovaaminen on ollut mahdollista. Siihenpä se sitten on tainnut jäädäkin.

Illan kulku:

Vuoden sullominen matkalaukkuun. Työvaatteet ja varusteet säkkiin odottamaan jonkun toisen vastuulle siirtymistä

Jäähyväiset joukkuetoverin vakiojuttukumppanille. Rähjäinen pihamaa, valkoiseksi rapattu murtunut seinä, ruostuneet maatyökoneet ja melkein yhtä rähjäinen huone, joka voisi aivan yhtä hyvin olla varasto, kuin olohuone. Ihmetystä kaverin kyvystä mukautua vieraaseen kulttuuriin ja kykyä tulla siihen kuuluvien ihmisten kanssa toimeen, niin kuin he olisivat aina asuneet naapurissa. Kulmassa, lypsykoneen takana piipittävät kananpojat, juttukumppanin vanha äiti keittämässä kahvia ja etiketitön pullo. Yksipuolisia, mutta kuitenkin yksilön näkökulmasta perusteltuja mielipiteitä, jotka on lopulta pakko katkaista syyttämällä liian nopeasti kulkenutta aikaa.

Vierailulle tulkin kotiin. Sähköt taas poikki, joten ainut valo tulee pöydällä palavasta kynttilästä. Toinen turkkilainen kahvi, hiukan sipsejä ja naljailua niin tulkille, kuin partiokaverillekin. Hiukan haikeutta edessäolevasta lähdöstä, mutta toisaalta kiitollisuutta siitä, että tämäkin hetki tuli vastaan. Kertovat toisen tulkin juhlivan perheineen Pyhää Yrjöä, joten päätämme vielä hiukan siirtää paluuaikaa myöhäisemmäksi ja poiketa kuokkimaan.

Paikalla neljän tulkin ja heidän perheidensä lisäksi nigerialainen YK:n työntekijä ja hänen paikalliset työtoverinsa. Pöytä täynnä herkkuja ja tunnelma katossa. YK-mies kiskaisee kotikaraokelaitteista autenttisella afrikanaksentilla Marleyn No woman no cry:n ja kaikilla tuntuu olevan melkoisen hauskaa. Lattialla iloisesti viipottava parivuotias tyttölapsi säteilee kuitenkin sen verran paljon voimakkaammin, että jokaisen hänen lähellään istuvan huomio kiinnittyy tummapintaisen trubaduurin sijasta nauravaan lapseen.

Takaisin leiriin, auto talliin ja joukkueen briefingroomiin pelaamaan korttia melko hyvässä hengessä, luultavimminkin viimeistä kertaa tässä porukassa.

Kyllähän tästä aika paljon on jäänyt taskuun. Jotkut asiat ovat saattaneet tehdä aika kyyniseksi, mutta olen kuitenkin toisaalta niin sinisilmäinen, etten lähde ennakkovaroituksista huolimatta alueelta yhtään rasistisempana, kuin olin tänne tullessani. Ihmisiä kaikki tyyni, samaa massaa paikallisilla sivumauilla niin täällä kuin kotonakin. Maailmaa on tietysti Euroopan ulkopuolellakin, mutta sen erilaisuudesta en oikein osaa sanoa. Siitä tiedän vieläkin vähemmän.

"On olemassa kaksi maailmaa. Se, joka koostuu vain kauniista lauseista, ja sitten tämä todellinen, jossa meidän kaikkien pitäisi elää.

-D, paikallista kyynisyyttä parhaimmillaan.