Irti

"Jaa, että rauhanturvaajana?"

"Mitä te siellä oikein sitten teitte?"

"Toitko auton?"

Ja siihenhän se yleensä sitten jääkin. Sinänsä kiusallista, että kokonaisen vuoden kokemukset pitää nyt jättää melkeinpä pelkästään omiksi muistoiksi, omaa ajatusmaailmaa rikastuttamaan.
En minä toisaalta myöskään halua lähteä niitä kadulla ihmisten tietoon kuuluttamaan. Näin yksilön tasolla kaikki vastaan tullut on kuitenkin ollut sen verran erilaista ja ehkä jopa mielenkiintoista, että taisin jossain vaiheessa kuvitella aiheen kiinnostavan jotakuta edes etäisesti. Joissakin tapauksissa tuntuu jopa siltä, että päälimmäinen ajatus on kiinnostuksen sijaan kateus mittaamattoman suurista, ja ilman minkäänlaista panostusta saaduista ansioista ja mahdollisuudesta päästä ulkomaille...

Voi tietysti hyvinkin olla etten vaan osaa kertoa, tai ettei kerrottua osaa ymmärtää laisin, mikäli ei ole itse kokenut jotakin samankaltaista. Reaktio taitaa olla jossain määrin sama, kuin pakollisen asepalveluksen suorittaneiden juttuja kuunnellessa. Ero syntyy kuitenkin siitä, että siinä missä inttijuttuja voi kertailla hyvillä mielin melkeinpä joka toisen suomalaisen yhteiskunnan edustajan kanssa, rauhanturvakokemuksia pääsee jakamaan hieman harvemman joukon piirissä.

Ei ole mitenkään tarkoituksenmukaista jäädä elämään faitterielämää menneisyydessä, mutta kyllähän siitä irti pääseminen hetken kestää. Sitä tietysti helpottaisi kovasti jos osaisi puhua.