keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006

Saatanalliset aseet

Viimeisin ajatusryöppy väkivallantekovälineisiin liittyen jäi hiukan keskeneräiseksi. Tähän asti esille on päässyt ainoastaan ajatus jonka mukaan aseet ovat pahuuden materialisoituma, eikä niiden käyttöä voi inhimillisin perustein oikeuttaa missään tilanteessa. Aseidenvastaisen asennekasvatuksen kuvailema unelmallisen kaunis maailma on vielä toistaiseksi melkoisen matkan päässä, joten tässä todellisemmassa maailmassa saattaisi olla ihan perusteltua lähestyä asiaa hiukan toiselta kantilta. Tässä tapauksessa näkökulma on sattuneesta syystä hiukan viranomaismainen ja rajoittuu lähinnä yksilötasolle, mutta on sekin alku.

Aseet ovat kohtalaisen oleellinen osa suomalaista rauhanturvatoimintaa. Jossain mielessä jopa sen onnistumisen edellytys. Rauhan rakentaminen aseiden avulla saattaa vaikuttaa äkkiseltään melkoisen ristiriitaiselta, ja siitä johtuen yleisimmin esiin nouseva ajatus taitaakin olla, että toiminta, joka sisältää aseiden käyttöä, on aina tuomittu epäonnistumaan. Kauniin ruusunpunainen maailmankuva kuitenkin niputtaa kaiken aseenkäytön saman otsikon alle ja näin kieltäytyy näkemästä tiettyjä puolia asiasta. Tietysti näin lähihistorian ensimmäiseksi mieleen nostamat esimerkit ovat kohtalaisen negatiivissävytteisiä, mutta ihmisen mieli taitaa olla niin kovin paljon kiinnostuneempi verenpunaisesta tragiikasta kuin tapahtumista, jotka ovat ratkenneet väkivallattomasti, joten mieltähämmentävän yhteensattuman lailla media tuo esiin aseidenkäytöstäkin vain ja ainoastaan yhdenlaisen kuvan. Ei varmaankaan yllätä ketään, että näin armeijan palvelukseen hankkiutuneena en varsinaisesti ole sitä mieltä, että aseiden käyttö olisi aivan kaikissa tilanteissa automaattisesti väärin. Näin sanoessani tarkoitan tosin ainoastaan tätä ns. todellista maailmaa, joka on toisinaan jokseenkin vittumainen paikka.

En poistu leiristä ilman asetta muulloin kuin lomille lähtiessäni, ja silloinkin lomabussin kuljettaja on aseistettu. Yleisimmän vastaan tulevan mielipiteen mukaan juuri aseet aiheuttavat ongelmia, mutta jostain eriskummallisesta syytä nämä nimenomaiset aseet eivät ole ainakaan tämän Kosovossa viettämäni vuoden aikana olleet syy yhteenkään vaaratilanteeseen. Jos niillä jonkunlainen vaikutus onkin ollut, se on ollut ennaltaehkäisevä, ei missään nimessä väkivaltaa lietsova. Tämän tunnusti epäsuorasti myös YK:n palkkaama asennekasvattaja, mutta perustelu ajatukselle jäi kohtalaisen torsoksi.

Jotkut aseet siis kuitenkin ennaltaehkäisevät väkivaltaa, eikä niiden olemassaolo ole siksi kai kovinkaan tuomittavaa. Jos ajatusta kehittäisi vain ihan pykälänkin verran eteenpäin, joskus saattaisi olla jopa oikeutettua käyttää niitä joitakin aseita, jotta jo syntyneestä väkivaltatilanteesta selvittäisiin mahdollisimman vähillä vahingoilla. Yltiöhumanististen rauhanaktivistien niskakarvojen noustessa hiljalleen täyteen mittaansa, esitän väitteen, että yhden ihmishengen pois ottaminen saattaa jossain tapauksessa hyvinkin olla se pienempi paha, joka antaa toiminnalle oikeutuksen. En ole yksi niistä ihmisistä, joiden mukaan olisi parempi antaa yhden ihmisen viedä perustelemattomasti hengen kahdelta muulta, jos se olisi mitenkään estettävissä. Voiko joku todella väittää, että olisi humanistisempaa antaa murhaajan viedä toimintansa loppuun ja rankaista häntä vasta siinä vaiheessa, kun uhri makaa kuolleena maassa. Onko jälkikäteen annettu kostonomainen rangaistus taposta oikeampi tapa toteuttaa humanistista oikeutta, jos vaihtoehtona olisi ollut pysäyttää toiminta sen vielä ollessa käynnissä, vaikkakin se vaatisi sellaisen pelin pelaamista, jonka säännöt murhaaja itse on luonut.

Alkeellisimmankin ihmisoikeuskäsityksen luulisi antavan vain yhdenlaisen vastauksen. Älä tapa, on ihan kohtalaisen hyvä elämänohje, mutta siinä vaiheessa kun ihminen omalla toiminnallaan osoittaa olevansa juuri rikkomassa tätä sääntöä, hän astuu ulos sen vaikutuspiiristä. Murhaajalla ei ole murhaa suorittaessaan ihmisoikeuksia. Siksi ihminen, joka estää murhan tappamalla murhaajan, ei ole itse murhaaja. Murhaaja saattaisi perustella toimintansa uhrin aikaisemmalla toiminnalla, mutta mikään rikos ei ole niin raskas, että olisi oikeutettua kostaa se tappamalla. Kosto ei tee mitään tekemättömäksi.

Joskus tilanteet voidaan ratkaista myös ilman väkivaltaa, mutta tapaukset joissa pelkästään sanat riittävät, ovat niin kovin, kovin harvassa. Sanat muuttuvat kohtalaisen paljon painavammiksi, mikäli niiden taakse voidaan asettaa jotakin niinkin hyvin alkukantaisiin vaistoihin vetoavaa, kuin todellinen uhka oman hengen menettämisestä. Useimmissa tilanteissa pelkästään se uhka on riittävä tekijä lopettamaan oikeuttamattoman toiminnan. Niissä tapauksissa aseet ovat tehneet tehtävänsä täydellisesti, mutta näistä tapauksista ei koskaan puhuta.

En kiellä, etteikö niitä julmia esimerkkejä ”oikeutetun” aseenkäytön ylilyönneistä olisi olemassa, tai etteivätkö niiden seuraukset olisi inhimillisesti täysin sietämättömiä. Nekin ovat kuitenkin niitä traagisuudessaan mieltäkiihottavan mielenkiintoisia asioita, jotka nousevat esiin syystäkin niin räikeästi, että kaikki muu jää niiden varjoon. Valta turmelee joissakin tapauksissa melko hirvittävillä seurauksilla, mutta pointti ei kuitenkaan katoa mihinkään.

Mikäli järjestelmä on rakennettu siten, että kenellekään ei ole annettu absoluuttista valtaa toimia täysin mielensä mukaan, se rajoittaa itse itseään. Mikäli mikään taho ei kykene sumuttamaan kansaa tarpeeksi häikäilemättömästi, vaan kansa tiedostaa tilanteensa ja oikeutensa tarpeeksi hyvin, on vallankäyttäjienkin pakko ottaa vastuu toiminnastaan. Vallankäyttäjä viittaa tässä tapauksessa aivan yhtä paljon viranomaisiin, kuin sellaiseen ihmiseen, joka on hankkinut itselleen aseellisen vallan pelkästään harrastustarkoituksessa.

Moniongelmainen ja epätasa-arvoinen yhteiskunta puolestaan antaa oivan toimintaympäristön vallan väärinkäyttäjille, mutta heidänkään toimintaansa ei voida estää kohdistamalla huomio pelkästään niihin vallankäytön välineisiin. On aivan ilmiselvää, että aseiden olemassaolo ei ole koskaan suurin syy ongelmiin. Aseet saattavat joissakin tapauksissa pahentaa tilannetta, varsinkin jos jollakin osapuolella on toiseen nähden ylivoimainen asema, mutta ongelmat eivät poistu poistamalla työkalut, joita käytetään siksi, että ne ongelmat ovat olemassa. Pitäisi keskittyä ongelmien syntymisen syihin ja pyrkiä luomaan olosuhteet, joissa ongelmia ei päästä enää pahentamaan.

Se taas taitaa olla suurin syy ja paras peruste sille, että suomalaisten harjoittama rauhanturvatoiminta on oikeutettua ja tavoitteidensa takia arvokasta työtä, siitäkin huolimatta, että se työ pitää sisällään aseiden mukana kuljettamista ja pahimmassa tapauksessa niiden käyttöä toista ihmistä vastaan. Ase ei aina pelkästään tapa. Se voi myös puolustaa.

Ei pelkästään saa, vaan pitää kommentoida.

Tekisi mieleni jatkaa vieläkin. Käsittämättömän mielenkiintoinen aihe.

15 Comments:

Blogger Mette said...

Mieheni oli aikoinaan YK-joukoissa ja on kerran joutunut tappamaan. Hän allekirjoittaa kaiken, mitä sanot.

huhtikuuta 20, 2006 8:57 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Joskus ei voi mitään muuta, eikä silti tee väärin.

Rajoittunut mieleni ei mitenkään pysty kuvittelemaan minkälaisen tunnemyrskyn tuollainen synnyttää.

Kai sen kanssa pystyy kuitenkin elämään.

huhtikuuta 20, 2006 9:35 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Niin kauan kun ihminen on ollut olemassa on tarvittu aseita.Olisiko taito käyttää aseita jonkinlainen sivistyksen mitta?
Sekin on muistettava, että tappaa voi myös ilman aseita!

huhtikuuta 20, 2006 10:53 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

No mutta. Ei kai sinulla oikeasti ole tarve perustella, miksi kannat työsssäsi asetta ja olet sitä pakon edessä valmis käyttämään..?

Huonosta omatunnosta saa kärsiä vain perustelluista syistä...

huhtikuuta 21, 2006 1:27 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Taito olla käyttämättä aseita väärin voisi olla lähempänä sivistyksen mittaa.

Ihminen taitaa muuten olla joidenkin simpanssilajien ohella ainoa eläin, joka A) tappaa oman lajinsa edustajia täysin häikäilemättömästi ja B)on varmasti ainoa laji, joka käyttää melkoisen merkittävän osan kekseliäisyydestään ja resursseistaan luodakseen uusia ja tehokkaampia välineitä kohdan A) saavuttamiseksi.

Hyvä me.

Niin ja jos sillä voi tappaa, se on ase.

huhtikuuta 21, 2006 1:48 ap.  
Blogger Aleksi said...

Jaahas.

Kyllä, minulla on tarve pystyä perustelemaan itselleni miksi olen valmis lopettamaan toisen ihmisen elämän.

Pitäisikö riittää, että joku muu on sanonut minulle, että on ihan ookoo tehdä niin? Vai onko ihan itsestään selvää, että tappaminen on oikeutettua, mikäli työn kuva sattuu sitä vaatimaan?

huhtikuuta 21, 2006 2:21 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Kommentteja pyysit, kommentteja sait. ;)
Aihe selkeästi herättää ajatuksia ihmisissä, mutta sehän nyt on ollut tiedossa jo iät ajat.

"ihmisen mieli taitaa olla niin kovin paljon kiinnostuneempi verenpunaisesta tragiikasta kuin tapahtumista, jotka ovat ratkenneet väkivallattomasti, joten mieltähämmentävän yhteensattuman lailla media tuo esiin aseidenkäytöstäkin vain ja ainoastaan yhdenlaisen kuvan."
Näin on. Ihmisten raadollisuus näkyy myös pienemmissä ja merkityksettömämmissä asioissa paremmin kuin hyvin. Itsestäänselvänä esimerkkinä voisi mainita iltapäivälehtien otsikot. Tuskinpa ne huutaisivat kerta kerran jälkeen tappoaraiskaustaepäreiluuttamasennusta, ellei se myisi..
Jos ihmiset oikeasti haluaisivat lukea siitä, kuinka hienoa elämä onkaan, se näkyisi myös lööpeissä.

Vaikka olen sitä mieltä, että rauha on oikein kiva asia ja se olisi mukava saada leviämään joka kolkkaan, en tiedä miten se saataisiin aikaan jos matkalla ei saisi olla edes mukana aseita.

Hyvä, että osaat ajatella omilla aivoillasi ja mietit asioita kunnolla. Jos kaikki ne, jotka työssään asetta joutuvat kantamaan, tekisivät samoin, uskallan väittää, että oltaisiin jo huomattavan paljon lähempänä tuota em. utopiaa yleismaailmallisesta rauhasta.
Jatka samaan malliin. Jaksamista.

huhtikuuta 21, 2006 8:32 ap.  
Blogger Aleksi said...

Hyvä, määritelmän mukaan ihmisoikeuksia ei voi ottaa pois. Sanavalinta saattoi olla huono. Olen varmaan kuitenkin tuonut esiin mielipiteeni siitä, että murhan estämisen velvollisuus ylittää hyökkääjän oikeuden elää. Tietyillä varauksilla toki.

Jos murhan olisi voinut estää muutenkin kuin tappamalla, murhaajan tappanut on murhaaja

Hyväksyn. Tilanteessa kuin tilanteessa pitäisi toimia säilyttäen suhteellisuudentaju. Linkkarilla uhkaavaa lasta ei tosiaan voi ampua, vaikka tämä toisikin esiin tarkoituksensa tappaa.

myrkyttäjää ei saa ampua hengiltä, ennen kuin hän kaataa boolimaljaan arsenikkia

Ei myöskään kaatamisen aikana, tai sen jälkeen koska teko tosiaan olisi selvästikin estettävä muilla keinoilla, eikä se edes uhkaa välittömästi kenenkään henkeä.

Vaikeaksi asian tekee se, että tilanteen arviointiin käytettävä aika on useimmissa tapauksissa vain hitusen pidempi, kuin ihmisen reaktioaika, joten ratkaisevaa on nimenomaan hyökkääjän itsensä antamat merkit.

Esimerkiksi airsoftaseella (http://www.nemesis.fi/funktiot/kuva_tuote.php?id=2570&a=1)
uhkaava allekirjoittaa oman kuolemantuomionsa, vaikka tilanne kieltämättä olisikin ratkaistavissa toisin keinoin.

Jos joutuisin käyttämään asetta, tilanne tutkittaisiin läpikotaisin jälkikäteen. Se on hyvä asia, sillä juuri se on yksi niistä vastuuseen "pakottavista" tekijöistä. Asiaa tutkittaessa on kuitenkin aikaa analysoida tilannetta kaikkien tapahtuman faktojen perusteella. Itse tilanteessa tiedossa saattaa olla ainoastaan, että hyökkääjä vetää aseen esiin, virittää sen ja uhkaa sillä minua. Ratkaisu on tehtävä silmänräpäyksessä, ja vieläpä valtavan paineen alla.

Joskus vastaan tulee myös väite, että hyökkääjän voi pysäyttää aseellisesti kuitenkaan tätä tappamatta. Fun fact of the day: Adrenaliinin ja itsesuojeluvaiston sokaisema puolustaja ei pysty ampumaan tarkkaa raajalaukausta, vaikka hän olisi aseenkäytön ammattilainen. Mikäli hyökkäys PITÄÄ saada pysähtymään, pitää ampua siihen mihin osuu parhaiten.

huhtikuuta 22, 2006 7:09 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Kyllä ihmisen saa tappaa.

Murha on eetisesti parempi kuin tappo.

huhtikuuta 23, 2006 7:41 ip.  
Blogger Aleksi said...

Varmistan vain, että ymmärsin oikein.

Eettisesti parempi siksi, että koska teko on harkittu, siihen on pakko olla syy? Tapon ollessa huonompi, koska se on täysin summittainen teko, eikä siten mitenkään puolusteltavissa?

Pointtini kannalta näillä kahdella ei ole mitään eroa. Kummankin estäminen on aivan yhtä oikeutettua.

huhtikuuta 23, 2006 8:06 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Minä en usko, ettei ketään saa tappaa ja että kaikki murhat tai tapot pitäisi estää.

Kuoleman rangaistusta minä vastustan; vastusta yhteiskunnan oikeutta tappaa.

Mutta joskus on murhia, joista kohtuullinen rangaistus oli tikkunekku ja vainajalle pieni sakko.

huhtikuuta 23, 2006 9:52 ip.  
Blogger Aleksi said...

Kuolemanrangaistus ei ole mitään muuta kuin kosto, jota kritisoin alunperinkin.

Ajatusmaailmoidemme ero on pelkästään terminologinen. Kutsut murhaksi sitä, mitä minä pidän murhan estämisenä.

Mutta joskus on murhia, joista kohtuullinen rangaistus oli tikkunekku ja vainajalle pieni sakko.

Haluaisin vieläkin tarkennuksen siihen, ajatteletko murhaa/tappoa edeltävien tekojen olevan oikeutus tappaa. Jos niin, eikö esittämäsi väite kuolemantuomion oikeuttamattomuudesta ole ristiriitainen?

huhtikuuta 24, 2006 12:56 ap.  
Blogger Aleksi said...

Arvoisa anonyymi.

Jos et olisi kommentoinut anonyymisti, olisin vastannut sinulle. Nyt tyydyn vain toteamaan, että kommenttisi ei liity mitenkään käynnissä olevaan keskuteluun, joten poistin sen.

Halutessasi vastaan kyllä. En kuitenkaan näillä sivuilla, edes kommentin muodossa.

maastokuvio ( a ) kuumaposti.com

huhtikuuta 24, 2006 1:19 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Mielenkiintoinen ketju kaiken kaikkiaan.

Kommentoinen pikaisesti muutamia kohtia.

Olen itsekin pohtinut kovasti tappamisen oikeutusta ja sen historiallista taustaa. Se tuntuu samalla olevan sekä ihmisluonnon vastaista, että meille niin tyypillistä. Vastaista siksi, että normaalilla tunne-elämällä varustetussa tallaajassa se aiheuttaa nähtävästi väistämättä omantunnon tuskia, jopa psyykkisiä ongelmia. Tyypillistä, well look around... Yksi tappamisen piirre tuntuisi olevan, että siihen kuitenkin turtuu. Esimerkkinä toisen maailmansodan lopussa kummankin osapuolen suorittamat laajat pommitukset siviiliväestöä vastaan, jotka tunnetusti huipentuivat elokuussa -45 ydinpommien käyttöön Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin. Ennen tätä (esim 1. maailmansodan aikana) siviiliväestöä vastaan kohdistetut toimet nähtiin yleisesti äärimmäisen tuomittavina. Jotenkin homma hämärtyi viiden sotavuoden aikana.

Nimimerkille teppo: Ihmisoikeuksien luovuttamattomuus on vain yksi määritelmä, ja melkoisen tuore ilmiö. On naivia pitää vajaan kuudenkymmenen vuoden ikäisen järjestön kannanottoja totuutena. Ne kertovat totuudesta yhtä paljon kuin Raamattu tai Kommunistinen manifesti: yhden puole. Onnistuin varmasti provosoimaan:),

Historian kuluessa ihmisoikeudet ovat olleet melko harvassa. Perinteisin käsitys taitaa olla hahmottaa ainoastaan oma heimo tai kansa ihmisinä. Monet alkuperäiskansojen nimet viittaavat tähän (inuitit=ihmiset). Sama ilmiö on näkynyt uskonsodissa, orjakaupassa ja holokaustissa. Vastapuoli ei ole saanut ihmisen arvoa. En sano, etteivätkö luottamattomat ihmisoikeudet olisi hyvä asia, vain sen, että ne ovat luovuttamattomia vain YK:n julistukset tunnustaville tahoille.

Lähden opettamaan lapsille kamppailutaitoa

Reima

huhtikuuta 27, 2006 4:31 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Life of David Gale - aika tuima elokuva joka sivuaa aihetta hyvin ja herättää monenlaisia ajatuksia. Ei ehkä niin aseista mutta murhasta, sen tuomitsemisesta ja kuolemanrangaistuksesta.

Itse noita ase ja tappojuttuja mietiskelin eniten ennen Kosovoon lähtöäni. Henkisesti yritin valmistautua vastaanottamaan 'mitä tahansa'. Ei ollut juuri minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka vaarallista ja minkälaista elo Kosovossa on.

toukokuuta 10, 2006 9:17 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home