maanantaina, helmikuuta 20, 2006

Kevät

Kosovon luonto on ylivertainen suomalaiseen verrattuna ainakin yhdellä osa-alueella. Se antaa talviselle kuurapeikolle kunnolla turpaan paljon kotimaista vastinettaan aikaisemmin. Parin kuukauden mittaisen, ylivoimaiselta vaikuttaneen painostuksen jälkeen kevät näyttäisi jo nyt aloittaneen massiivisen rintamahyökkäyksen, jota vastaan talvella ei näytä olevan mitään saumaa. Kylmyyden ja pimeyden aiheuttamasta paskasta fiiliksestä kärsineen lapsisotilaan mieli kirkastui kerrasta, kun aurinko ensin kulutti hiljalleen maahan kaivautuneen lumen voimat ja illalla alkanut sade lopulta murskasi puolustajan selän ja ajoi sen vuorille.

Voiton varmistuessa, alkaa talven sortovallan karmeus paljastua pikkuhiljaa. Vetäytyessään lumi paljastaa kaiken sen paskan, jonka se oli saanut hetkeksi peitettyä. Kuraisen tien viereen kasaantuneet kinokset olivat syksyllä piilottaneet alleen pieneliöitä –ja eläimiä kuhisevat jätekasat, jotka nyt paljastuessaan tarjoavat pienille petolinnuille, miljardille naakalle ja nälkiintyneille jallakoiralaumoille juhla-aterian. Talven sorto oli kuitenkin joillekin liikaa, ja voitonpäiväin jo kolkutellessa ovelle, sulaviin hankiin jäi mätänemään kymmenittäin koiria, joiden kuolema tosin vain nostaa haaskan hyväksikäyttäjien biletunnelmaa. Tasangolla vaellelleet sudet vetäytyvät takaisin vuorille tarkasti tietoisina siitä, että ne voivat jättää kotieläimet hetkeksi rauhaan ja siirtyä luonnonmukaisesti kasvaneen ruoan pariin.

Auringon lämmön tunkeutuessa eristämättömiin punatiilimajoihin, alkaa niistä purkautua uteliasta kansaa, joka voi nyt vihdoin kuoriutua toppavaatekokoelmastaan ja alkaa järjestää elämäänsä kesäkuntoon. Jätehuollon alkaessa toimia sulavien ojien reunustalla, pienistä kasoista nouseva savu ja katku palauttaa elävästi mieleen sen hetken, jolloin ensimmäisen kerran astuin lentokoneesta nauttimaan palaneen maan hajusta. Makeaan tuoksuun sekoittuu palavan muovin ja kumin hienon aromin lisäksi mädäntyneen lihan ja huomattavan lantapitoisesta, karjan kuivikkeena käytetystä märästä ruohosta nouseva palaneen käry. Sulavan maan märässä kurassa mikrobit alkavat heräillä ja hajottaa ravintoaan muuttaen sen osaksi sieraimet verille raiskaavaa aromimaailmaa. Obilicin ruskohiilivoimala puskee jo ennestäänkin sakeaan ilmaan kaiken kruunuksi oman ainutlaatuisen viimeistelynsä, jonka pienhiukkaspitoisuutta käytetään varoittavana esimerkkinä jokaisessa saasteiden haittoja käsittelevässä konferenssissa.

5 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

hih. ehkä optimisti onkin vain onnelinen pessimisti.

helmikuuta 20, 2006 8:05 ip.  
Blogger Aleksi said...

Juu. Ei kai optimisti välttämättä ole samaan aikaan hyväuskoinen hölmö yrittäessään nähdä asioiden hyvät puolet. Kunhan sitä ei vedä yli. Ehkä sopiva sekoitus skeptistä optimismia saattaisi toimia.

Maailman meininkiä täältä käsin seuratessa se optimismi tahtoo vähän turhan usein jäädä kuitenkin kakkoseksi kisailussa kyynisyyttä ja skeptismiä vastaan. Haluaisin uskoa ihmisen hyvyyteen, mutta todistusaineisto sitä vastaan tahtoo olla välillä aika musertava. Kyllä se hyvä on pohjalle piilotettu, mutta sen näkeminen vaatii toisinaan aikamoisia ponnisteluja.

helmikuuta 20, 2006 11:00 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Skeptinen optimismi ideologiana kuulostaa kieltämättä sangen mielenkiintoiselta. :) Mutta toisaalta, tuntuu siltä että se on tällä hetkellä omalla kohdalla kaikkein osuvin. Nimittäin niin hullulta kuin se kuulostaakin, uskon vakaasti siihen, että saan vielä joskus kaikki kasaantuneet tehtävät hoidettua, vaikka samaan aikaan epäilenkin tätä suuresti. Hmm.

"I love deadlines. I love the whooshing sound they make as they fly by." (D. Adams)

Tulipas taas tekstiä vaikka mitään asiaa ei oikeastaan ollutkaan.. Aika pieniä ovat nämä omat "ongelmat", kun vertaa esimerkiksi niihin, mistä kirjoitat.

Jaksamista.

helmikuuta 21, 2006 8:06 ip.  
Blogger Aleksi said...

Tästä me tehdään vielä tavaramerkki.

Skeptimismi.

Nimi on siis jo olemassa. Tutkijat kiistelevät vielä määritelmän näennäisten ristiriitaisuuksien kanssa, joten täytynee palata asiaan myöhemmin. Heh.

Tulipas taas tekstiä vaikka mitään asiaa ei oikeastaan ollutkaan

Hei, 45 viestiä and counting... Yritän pitää jokaisen viestin (tämänkin) mahdollisimman lyhyenä, mutta jokainen yritys vain kasvattaa sanojen, joskaan ei aina asian määrää. Jos koittaisi käänteistä psykologiaa.

Voin täysin vilpittömästi sanoa, että vaikka tähänkin lehteen kommentoinut kaksikko taitaa aliarvostaa ajatuksiaan, iskee sydän aina pykälää isomman vaihteen silmään, kun se huomaa kommenttien määrän lisääntyneen. Täällä pienistä asioista saatu ilo on aika valtava juttu ainakin minulle.

Velvoitan teitä jatkamaan ja rohkaisen muitakin auvautumaan sanallisesti. Muuten lopetan kirjoittamisen kokonaan. Nih!

Älkää aliarvioiko "tavallisen" elämän kiinnostavuutta. Se on erilaisuudessaan juurikin sitä.

Hitto, että menee taas paatokselliseksi. Pitää mennä nukkumaan, ennen kuin karkaa kokonaan käsistä.

helmikuuta 21, 2006 10:54 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Välillä vain tuntuu (kun on siinä ns. tavallisen elämän keskellä koko ajan), että koska ei aina itseäkään jaksa kiinnostaa, niin miksi sitten ketään muutakaan.. Mutta kai tässä taas on enemmän kyse vain siitä, ettei ihminen osaa olla tyytyväinen nykyhetkeensä, vaan kaipaa jatkuvasti jotain muuta ja erikoisempaa. Sitten kun sen on saavuttanut, taas alkaa haluta jotain uutta ja muka parempaa. Voi tätä ihmisluontoa.

Huh. Menee vähän turhan paatokselliseksi täälläkin. Poistun takavasemmalle nukkumaan ja nauttimaan siitä, ettei kukaan (mitä luultavamminkaan) soita klo 0450 vaatien olemaan valmis muutamassa minuutissa. Eihän siinä ehdi edes aamukahveja keittää, järkyttävää.
Heh.

helmikuuta 22, 2006 12:14 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home