Wiima

Heräilin aamusella pirteänä hiukkaseen viileästä körmystä. Olin koteloitunut melkoisen syvälle viiden lumihiutaleen deluxe-thermopeitteen keskelle, eikä varsinaisesti aivan hirvittävästi houkutellut päästää peiton alle molekyylin vertaa ympäröivää ilmaa. Kännykkä oli kuitenkin säädetty herättämään sen verran viime tipassa, että karu totuus repi peiton päältäni ja putosin taas kerran sängyn lämpimästä syleilystä jäiseen arkeen. Nopean aamiaisen jälkeen raahauduin portille, jotta ulkona oleva partio voisi poimia minut kyytiin ja heittää Lipljanin keskustaan, seuraamaan tolpan nokasta paikallisten liikehdintää pian mahdollisesti avattavan multienisen koulun kupeesssa.

Pakkasta ei mittarin mukaan ollut kovinkaan paljon, mutta edes arktisten olojen karaisema suomalainen korpisoturi ei voinut välttyä melkoisilta vilunväreiltä kiivetessään vartiotornin jäisiä portaita. Syy luihin asti tunkeutuvaan kylmyyteen oli kymmenen metrin sekuntinopeudella puuskittain puhaltava pohjoistuuli. Suomeakin koetellut kylmyys oli tullut iskemään viimeisen kostonsa myös meille ulkosuomalaisille ennen muuttumistaan välimeren leppoisaksi ja vilvoittavaksi tuulenvireeksi.

Tolpan nokkaan nostettu ihmisakvaario antoi onneksi suojan pahimmalta puhurilta, mutta kovinkaan lämminhenkinen ei tämänpäiväinen pykälävuoro kuitenkaan ollut. Kumpikaan kopin lämpöpattereista ei suostunut yhteistyöhön, joten viisituntiseksi kaavaillusta vartiovuorosta oli tulossa melkoisen mielenkiintoinen. Useamman tunnin paikallaan istuminen ei yleisen käsityksen mukaan ole kovinkaan hyvä keino pysytellä lämpimänä, mutta kokeiltava oli kuitenkin.

Ensimmäinen tunti kului leppoisasti tyhjiä katuja vartioidessa. Myös avattavaksi kaavailtu koulu oli aivan hiljainen. Jo toisen tunnin loppupuolella paikallaan nököttäminen alkoi tehdä tehtävänsä. Pyrin olemaan aivan hiljaa liikkumatta piilossa vaatteiden keskellä, mutta kylmä löysi minut siitä huolimatta. Ovela pirulainen.

Koitin hiukan lämmitellä juoksemalla tornin rappuset alas ja taas ylös, mutta jäätävän viima kumosi liikunnan lämmittävät vaikutukset vähän turhan tehokkaasti. Taisin itse asiassa jäädä jopa tappiolle.

Lopulta ajoneuvopartion kaverit saapuivat pelastamaan päiväni ilouutisia tuoden. Koulun lämmitysjärjestelmän vesiputket olivat umpijäässä ja koulu jääkylmä. Lapsukaisia ei oltu haluttu päästää kärsimään kylmää pieneen lämmittämättömään huoneeseen, joten avajaisia oltiin siirretty määräämättömän pituisen ajan eteenpäin. Turha on työ tyhjien pihojen vartijain, joten sain itsekin luvan poistua ikkunallisesta pakastimestani. Which was nice.

Loppupäivä kuluikin tiukasti ulkotiloja vältellen. Viiman takia jokainen siirtymä lämmitettyjen tilojen välillä oli avaruuskävelyä vastaava suoritus. Lämpöeristys ei ole näissä meidän laatikkoasumuksissamme aivan maailmanluokkaa, joten joitakin kirosanoja körmyjen kylmyyden johdosta lennähteli messin pöytien ääressä, kun käväisin ostamassa muutaman motivaatiopatukan. Toppatakkiin pukeutuneet taistelijat joivat kaljaa hanskat kädessä.

Oma körmy pitää lämpöä onneksi kohtuullisen hyvin. Muutaman joukkuetoverin körmyjen ominaisuudet mahdollistaisivat lentokoneiden siipien aerodynamiikan testaamisen. Rakennusmallia on otettu Boeingin tuulitunneleista.

Uhkailevat huomenna kylmenevän entisestään.


Koulu & Pääkatu. Näkyvissä myös muutama Rugovan kunniaksi salkoon nykäisty surulippu. Kova on meininki kaduillamme, kuten kuvasta käy ilmi. Ihan jokaista mellakkaa en viitsinyt edes raportoida. Alle 2000 ihmisen kokoontumiset on niin arkipäivää. Turhaan tuketta viestiverkkoon. Heh.