No niin

Pitikin mennä sanomaan.

Talossa ja puutarhassa

"Etelä-Korean asevoimat on puolestaan kertonut tarkistavansa valmiuttaan ydinsotaan."
-yle

Checklist:

1) Vähintään kaksi litraa minimissään 21-vuotiasta viskiä
2) Lempilevy stereoissa
3) Hirmu vahvaa aurinkorasvaa ja polarisoivat aurinkolasit.

Ylivoimaisesti suurin kysymys on kuitenkin edelleen; miksi.

Onhan tässä pakko olla kyse ainakin jollain tasolla siitä, että oman kunnan alueelta, ison järven yli hiukan itään päin pesii äkäinen ampiaisparvi, joka tuntuu etenevän muiden kuntalaisten huolestuksesta ja paheksunnasta välittämättä sinne mihin haluaa. Pitää hankkia karkotetta.

Sinänsä ikävää priorisointia, sillä Raid on vähän saatanan kallista ja syödäkin pitäisi.

Samaan aikaan Ruotsissa: tuoreen hallituksen ministereistä yksi ei ole maksanut tv-lupaansa 16 vuoteen ja toinen on maksanut lapsenvahdille pimeästi.
-mtv3 kymmenen uutiset

Anna

Jos kysyisivät minulta, sanoisin että Anna Politkovskaja olisi ollut yksi niistä ihmisistä, jolla olisi ollut oikeus elää. Tässä maailmassa on niitäkin, joilla ei ole.

Lue vaikkapa Toinen Tshetshenian sota niin tiedät miksi.

"But we always kill those good guys who try and tell us, you ever notice that? And let the demons run amok."
-Bill Hicks

Mitä nyt?

Ei ihan uutistoivelistan kärkipäästä...

Menee taas täysin MuTu-spekuloinniksi, mutta tällaisten uutisten jälkeen tulee väkisinkin mieleen, miten itsenäisyyttä itsestäänselvyytenä pitävä enemmistökansanosa reagoi. Jos omin korvin kuullut, tulikiveltä haiskahtavat lausunnot itsenäisyyden ehdottomuudesta ovat edes jossain määrin totuuspohjaisia, saattaa maakunnasta kajahtaa vielä ennen vuoden loppua uutisia, jotka ovat vieläkin kauempana sen toivelistan top-kympistä.

Enpä silti jaksa uskoa, että tämä kiteytyisi jotenkin neuvotteluja johtavan Nobel-ehdokkaan syyksi. Tältä pallolta lienee vaikea löytää diplomaattia joka olisi voinut paremmin saada näin tietoisesti toisistaan erossa pysytteleviä osapuolia yksimielisyyteen.

Tänään uutisissa

"Paikallistaiston tappelu poliisitutkintaan."
-Kolmosen urheilu-uutiset.

Sanavalinnasta täydet pisteet

Afganistan vaihteeksi

Yle

Mielenkiintoista seurata miten tällaisia tapauksia uutisoidaan. Enimmäkseen siksi, että käytännössä ainoat uutiskynnyksen ylittävät aiheet rauhanturvatoimintaan liittyen kertovat aina onnettomuuksista, epäonnistumisista tai (onneksi harvoin) ylilyönneistä. Siksipä käykin mielessä aina silloin tällöin, että minkälainen kuva toiminnasta alhaalta välittyy kotijoukoille.

Pahin mahdollinen tilanne kai olisi, että suuri yleisö alkaisi pitää rauhanturvatoimintaa pyssyleikeistä kiihottuvien lihasmiesten temmellyksenä vetäen hätäisiä johtopäätöksiä esimerkiksi Irakin tapahtumiin. Täysin avoin ja siedettävästi reaaliaikainen tiedottaminen sotilasorganisaation toiminnasta on kuitenkin mahdottomuus, eikä uutisvälineitä kiinnosta laisin, mikäli järjestelmän toiminta (ja toiminta joka ei riipu järjestelmästä mitenkään) sujuu siten, että ketään ei tarvitse hoitaa sairaalassa.

Lyhyistä uutispätkistä on täysin mahdotonta muodostaa realistista kuvaa siitä, mistä esimerkiksi tässä viimeisimmässä välikohtauksesta on ollut kyse ja miten tilanteessa on oikeasti toimittu, mutta pieniä vihjeitä niiden kautta kyllä saa. Omaan korvaan osui ainakin pieni yksityiskohta siitä, kuinka ammunnan kohteeksi joutuneen ryhmä oli valmis antamaan ammutulle välitöntä ensihoitoa ja näin varmasti edesauttamaan haavoittuneen toipumista. Ihailtavaa ammattitaitoa.

Vertaus siviilielämään kieltämättä ontuu kuin jalaton kameli, mutta mieti pystyisitkö itse toimimaan lainkaan, mikäli vierelläsi ollut työtoveri tulisi ammutuksi sekä jalkaan, että rintaan.

Ihan kaikki eivät pysty. En ole varma pystyisinkö itsekään. Varma voi olla vasta sitten, kun on joutunut toimimaan oikeassa tilanteessa.

Pelkotila

Enpä ole seurannut Turistin kirjoitelmia kovinkaan aktiivisesti, mutta viimeisin merkintä herätti sen verran mielenkiintoa, että oli pakko ottaa selville mistä se oli saanut alkunsa. Ensimmäinen reaktio oli ihmetys, jota seurasi melko nopeasti paha olo. Syyskuun 22. päivän synkkyys on yhdessä elämässä ollut aika murskaava. Ei ihmisen kuulu joutua tuntemaan noin.

Pelottavaa, joskin kovin loogista, että tunne joka on inhimillisen elämän ehkä suurin voimavara, voi sormien läpi valuessaan satuttaa enemmän kuin mikään muu. Yrittäkääpä tuollaisen jälkeen mennä kertomaan jotain siitä, kuinka asiat Suomessa on niin hyvin, että pahoin ei saisi voida.

Valtion hyvinvoinnilla tuntuu olevan loppujen lopuksi aika vähän tekemistä henkilön onnellisuuden kanssa. Puitteiden tarjoaminen tietysti edesauttaa jonkin verran, mutta se on vasta alku. Eikä edes välttämättömyys.

Kaikki jaksaminen Katille.