Saatanalliset aseet
Viimeisin ajatusryöppy väkivallantekovälineisiin liittyen jäi hiukan keskeneräiseksi. Tähän asti esille on päässyt ainoastaan ajatus jonka mukaan aseet ovat pahuuden materialisoituma, eikä niiden käyttöä voi inhimillisin perustein oikeuttaa missään tilanteessa. Aseidenvastaisen asennekasvatuksen kuvailema unelmallisen kaunis maailma on vielä toistaiseksi melkoisen matkan päässä, joten tässä todellisemmassa maailmassa saattaisi olla ihan perusteltua lähestyä asiaa hiukan toiselta kantilta. Tässä tapauksessa näkökulma on sattuneesta syystä hiukan viranomaismainen ja rajoittuu lähinnä yksilötasolle, mutta on sekin alku.
Aseet ovat kohtalaisen oleellinen osa suomalaista rauhanturvatoimintaa. Jossain mielessä jopa sen onnistumisen edellytys. Rauhan rakentaminen aseiden avulla saattaa vaikuttaa äkkiseltään melkoisen ristiriitaiselta, ja siitä johtuen yleisimmin esiin nouseva ajatus taitaakin olla, että toiminta, joka sisältää aseiden käyttöä, on aina tuomittu epäonnistumaan. Kauniin ruusunpunainen maailmankuva kuitenkin niputtaa kaiken aseenkäytön saman otsikon alle ja näin kieltäytyy näkemästä tiettyjä puolia asiasta. Tietysti näin lähihistorian ensimmäiseksi mieleen nostamat esimerkit ovat kohtalaisen negatiivissävytteisiä, mutta ihmisen mieli taitaa olla niin kovin paljon kiinnostuneempi verenpunaisesta tragiikasta kuin tapahtumista, jotka ovat ratkenneet väkivallattomasti, joten mieltähämmentävän yhteensattuman lailla media tuo esiin aseidenkäytöstäkin vain ja ainoastaan yhdenlaisen kuvan. Ei varmaankaan yllätä ketään, että näin armeijan palvelukseen hankkiutuneena en varsinaisesti ole sitä mieltä, että aseiden käyttö olisi aivan kaikissa tilanteissa automaattisesti väärin. Näin sanoessani tarkoitan tosin ainoastaan tätä ns. todellista maailmaa, joka on toisinaan jokseenkin vittumainen paikka.
En poistu leiristä ilman asetta muulloin kuin lomille lähtiessäni, ja silloinkin lomabussin kuljettaja on aseistettu. Yleisimmän vastaan tulevan mielipiteen mukaan juuri aseet aiheuttavat ongelmia, mutta jostain eriskummallisesta syytä nämä nimenomaiset aseet eivät ole ainakaan tämän Kosovossa viettämäni vuoden aikana olleet syy yhteenkään vaaratilanteeseen. Jos niillä jonkunlainen vaikutus onkin ollut, se on ollut ennaltaehkäisevä, ei missään nimessä väkivaltaa lietsova. Tämän tunnusti epäsuorasti myös YK:n palkkaama asennekasvattaja, mutta perustelu ajatukselle jäi kohtalaisen torsoksi.
Jotkut aseet siis kuitenkin ennaltaehkäisevät väkivaltaa, eikä niiden olemassaolo ole siksi kai kovinkaan tuomittavaa. Jos ajatusta kehittäisi vain ihan pykälänkin verran eteenpäin, joskus saattaisi olla jopa oikeutettua käyttää niitä joitakin aseita, jotta jo syntyneestä väkivaltatilanteesta selvittäisiin mahdollisimman vähillä vahingoilla. Yltiöhumanististen rauhanaktivistien niskakarvojen noustessa hiljalleen täyteen mittaansa, esitän väitteen, että yhden ihmishengen pois ottaminen saattaa jossain tapauksessa hyvinkin olla se pienempi paha, joka antaa toiminnalle oikeutuksen. En ole yksi niistä ihmisistä, joiden mukaan olisi parempi antaa yhden ihmisen viedä perustelemattomasti hengen kahdelta muulta, jos se olisi mitenkään estettävissä. Voiko joku todella väittää, että olisi humanistisempaa antaa murhaajan viedä toimintansa loppuun ja rankaista häntä vasta siinä vaiheessa, kun uhri makaa kuolleena maassa. Onko jälkikäteen annettu kostonomainen rangaistus taposta oikeampi tapa toteuttaa humanistista oikeutta, jos vaihtoehtona olisi ollut pysäyttää toiminta sen vielä ollessa käynnissä, vaikkakin se vaatisi sellaisen pelin pelaamista, jonka säännöt murhaaja itse on luonut.
Alkeellisimmankin ihmisoikeuskäsityksen luulisi antavan vain yhdenlaisen vastauksen. Älä tapa, on ihan kohtalaisen hyvä elämänohje, mutta siinä vaiheessa kun ihminen omalla toiminnallaan osoittaa olevansa juuri rikkomassa tätä sääntöä, hän astuu ulos sen vaikutuspiiristä. Murhaajalla ei ole murhaa suorittaessaan ihmisoikeuksia. Siksi ihminen, joka estää murhan tappamalla murhaajan, ei ole itse murhaaja. Murhaaja saattaisi perustella toimintansa uhrin aikaisemmalla toiminnalla, mutta mikään rikos ei ole niin raskas, että olisi oikeutettua kostaa se tappamalla. Kosto ei tee mitään tekemättömäksi.
Joskus tilanteet voidaan ratkaista myös ilman väkivaltaa, mutta tapaukset joissa pelkästään sanat riittävät, ovat niin kovin, kovin harvassa. Sanat muuttuvat kohtalaisen paljon painavammiksi, mikäli niiden taakse voidaan asettaa jotakin niinkin hyvin alkukantaisiin vaistoihin vetoavaa, kuin todellinen uhka oman hengen menettämisestä. Useimmissa tilanteissa pelkästään se uhka on riittävä tekijä lopettamaan oikeuttamattoman toiminnan. Niissä tapauksissa aseet ovat tehneet tehtävänsä täydellisesti, mutta näistä tapauksista ei koskaan puhuta.
En kiellä, etteikö niitä julmia esimerkkejä ”oikeutetun” aseenkäytön ylilyönneistä olisi olemassa, tai etteivätkö niiden seuraukset olisi inhimillisesti täysin sietämättömiä. Nekin ovat kuitenkin niitä traagisuudessaan mieltäkiihottavan mielenkiintoisia asioita, jotka nousevat esiin syystäkin niin räikeästi, että kaikki muu jää niiden varjoon. Valta turmelee joissakin tapauksissa melko hirvittävillä seurauksilla, mutta pointti ei kuitenkaan katoa mihinkään.
Mikäli järjestelmä on rakennettu siten, että kenellekään ei ole annettu absoluuttista valtaa toimia täysin mielensä mukaan, se rajoittaa itse itseään. Mikäli mikään taho ei kykene sumuttamaan kansaa tarpeeksi häikäilemättömästi, vaan kansa tiedostaa tilanteensa ja oikeutensa tarpeeksi hyvin, on vallankäyttäjienkin pakko ottaa vastuu toiminnastaan. Vallankäyttäjä viittaa tässä tapauksessa aivan yhtä paljon viranomaisiin, kuin sellaiseen ihmiseen, joka on hankkinut itselleen aseellisen vallan pelkästään harrastustarkoituksessa.
Moniongelmainen ja epätasa-arvoinen yhteiskunta puolestaan antaa oivan toimintaympäristön vallan väärinkäyttäjille, mutta heidänkään toimintaansa ei voida estää kohdistamalla huomio pelkästään niihin vallankäytön välineisiin. On aivan ilmiselvää, että aseiden olemassaolo ei ole koskaan suurin syy ongelmiin. Aseet saattavat joissakin tapauksissa pahentaa tilannetta, varsinkin jos jollakin osapuolella on toiseen nähden ylivoimainen asema, mutta ongelmat eivät poistu poistamalla työkalut, joita käytetään siksi, että ne ongelmat ovat olemassa. Pitäisi keskittyä ongelmien syntymisen syihin ja pyrkiä luomaan olosuhteet, joissa ongelmia ei päästä enää pahentamaan.
Se taas taitaa olla suurin syy ja paras peruste sille, että suomalaisten harjoittama rauhanturvatoiminta on oikeutettua ja tavoitteidensa takia arvokasta työtä, siitäkin huolimatta, että se työ pitää sisällään aseiden mukana kuljettamista ja pahimmassa tapauksessa niiden käyttöä toista ihmistä vastaan. Ase ei aina pelkästään tapa. Se voi myös puolustaa.
Ei pelkästään saa, vaan pitää kommentoida.
Tekisi mieleni jatkaa vieläkin. Käsittämättömän mielenkiintoinen aihe.
Aseet ovat kohtalaisen oleellinen osa suomalaista rauhanturvatoimintaa. Jossain mielessä jopa sen onnistumisen edellytys. Rauhan rakentaminen aseiden avulla saattaa vaikuttaa äkkiseltään melkoisen ristiriitaiselta, ja siitä johtuen yleisimmin esiin nouseva ajatus taitaakin olla, että toiminta, joka sisältää aseiden käyttöä, on aina tuomittu epäonnistumaan. Kauniin ruusunpunainen maailmankuva kuitenkin niputtaa kaiken aseenkäytön saman otsikon alle ja näin kieltäytyy näkemästä tiettyjä puolia asiasta. Tietysti näin lähihistorian ensimmäiseksi mieleen nostamat esimerkit ovat kohtalaisen negatiivissävytteisiä, mutta ihmisen mieli taitaa olla niin kovin paljon kiinnostuneempi verenpunaisesta tragiikasta kuin tapahtumista, jotka ovat ratkenneet väkivallattomasti, joten mieltähämmentävän yhteensattuman lailla media tuo esiin aseidenkäytöstäkin vain ja ainoastaan yhdenlaisen kuvan. Ei varmaankaan yllätä ketään, että näin armeijan palvelukseen hankkiutuneena en varsinaisesti ole sitä mieltä, että aseiden käyttö olisi aivan kaikissa tilanteissa automaattisesti väärin. Näin sanoessani tarkoitan tosin ainoastaan tätä ns. todellista maailmaa, joka on toisinaan jokseenkin vittumainen paikka.
En poistu leiristä ilman asetta muulloin kuin lomille lähtiessäni, ja silloinkin lomabussin kuljettaja on aseistettu. Yleisimmän vastaan tulevan mielipiteen mukaan juuri aseet aiheuttavat ongelmia, mutta jostain eriskummallisesta syytä nämä nimenomaiset aseet eivät ole ainakaan tämän Kosovossa viettämäni vuoden aikana olleet syy yhteenkään vaaratilanteeseen. Jos niillä jonkunlainen vaikutus onkin ollut, se on ollut ennaltaehkäisevä, ei missään nimessä väkivaltaa lietsova. Tämän tunnusti epäsuorasti myös YK:n palkkaama asennekasvattaja, mutta perustelu ajatukselle jäi kohtalaisen torsoksi.
Jotkut aseet siis kuitenkin ennaltaehkäisevät väkivaltaa, eikä niiden olemassaolo ole siksi kai kovinkaan tuomittavaa. Jos ajatusta kehittäisi vain ihan pykälänkin verran eteenpäin, joskus saattaisi olla jopa oikeutettua käyttää niitä joitakin aseita, jotta jo syntyneestä väkivaltatilanteesta selvittäisiin mahdollisimman vähillä vahingoilla. Yltiöhumanististen rauhanaktivistien niskakarvojen noustessa hiljalleen täyteen mittaansa, esitän väitteen, että yhden ihmishengen pois ottaminen saattaa jossain tapauksessa hyvinkin olla se pienempi paha, joka antaa toiminnalle oikeutuksen. En ole yksi niistä ihmisistä, joiden mukaan olisi parempi antaa yhden ihmisen viedä perustelemattomasti hengen kahdelta muulta, jos se olisi mitenkään estettävissä. Voiko joku todella väittää, että olisi humanistisempaa antaa murhaajan viedä toimintansa loppuun ja rankaista häntä vasta siinä vaiheessa, kun uhri makaa kuolleena maassa. Onko jälkikäteen annettu kostonomainen rangaistus taposta oikeampi tapa toteuttaa humanistista oikeutta, jos vaihtoehtona olisi ollut pysäyttää toiminta sen vielä ollessa käynnissä, vaikkakin se vaatisi sellaisen pelin pelaamista, jonka säännöt murhaaja itse on luonut.
Alkeellisimmankin ihmisoikeuskäsityksen luulisi antavan vain yhdenlaisen vastauksen. Älä tapa, on ihan kohtalaisen hyvä elämänohje, mutta siinä vaiheessa kun ihminen omalla toiminnallaan osoittaa olevansa juuri rikkomassa tätä sääntöä, hän astuu ulos sen vaikutuspiiristä. Murhaajalla ei ole murhaa suorittaessaan ihmisoikeuksia. Siksi ihminen, joka estää murhan tappamalla murhaajan, ei ole itse murhaaja. Murhaaja saattaisi perustella toimintansa uhrin aikaisemmalla toiminnalla, mutta mikään rikos ei ole niin raskas, että olisi oikeutettua kostaa se tappamalla. Kosto ei tee mitään tekemättömäksi.
Joskus tilanteet voidaan ratkaista myös ilman väkivaltaa, mutta tapaukset joissa pelkästään sanat riittävät, ovat niin kovin, kovin harvassa. Sanat muuttuvat kohtalaisen paljon painavammiksi, mikäli niiden taakse voidaan asettaa jotakin niinkin hyvin alkukantaisiin vaistoihin vetoavaa, kuin todellinen uhka oman hengen menettämisestä. Useimmissa tilanteissa pelkästään se uhka on riittävä tekijä lopettamaan oikeuttamattoman toiminnan. Niissä tapauksissa aseet ovat tehneet tehtävänsä täydellisesti, mutta näistä tapauksista ei koskaan puhuta.
En kiellä, etteikö niitä julmia esimerkkejä ”oikeutetun” aseenkäytön ylilyönneistä olisi olemassa, tai etteivätkö niiden seuraukset olisi inhimillisesti täysin sietämättömiä. Nekin ovat kuitenkin niitä traagisuudessaan mieltäkiihottavan mielenkiintoisia asioita, jotka nousevat esiin syystäkin niin räikeästi, että kaikki muu jää niiden varjoon. Valta turmelee joissakin tapauksissa melko hirvittävillä seurauksilla, mutta pointti ei kuitenkaan katoa mihinkään.
Mikäli järjestelmä on rakennettu siten, että kenellekään ei ole annettu absoluuttista valtaa toimia täysin mielensä mukaan, se rajoittaa itse itseään. Mikäli mikään taho ei kykene sumuttamaan kansaa tarpeeksi häikäilemättömästi, vaan kansa tiedostaa tilanteensa ja oikeutensa tarpeeksi hyvin, on vallankäyttäjienkin pakko ottaa vastuu toiminnastaan. Vallankäyttäjä viittaa tässä tapauksessa aivan yhtä paljon viranomaisiin, kuin sellaiseen ihmiseen, joka on hankkinut itselleen aseellisen vallan pelkästään harrastustarkoituksessa.
Moniongelmainen ja epätasa-arvoinen yhteiskunta puolestaan antaa oivan toimintaympäristön vallan väärinkäyttäjille, mutta heidänkään toimintaansa ei voida estää kohdistamalla huomio pelkästään niihin vallankäytön välineisiin. On aivan ilmiselvää, että aseiden olemassaolo ei ole koskaan suurin syy ongelmiin. Aseet saattavat joissakin tapauksissa pahentaa tilannetta, varsinkin jos jollakin osapuolella on toiseen nähden ylivoimainen asema, mutta ongelmat eivät poistu poistamalla työkalut, joita käytetään siksi, että ne ongelmat ovat olemassa. Pitäisi keskittyä ongelmien syntymisen syihin ja pyrkiä luomaan olosuhteet, joissa ongelmia ei päästä enää pahentamaan.
Se taas taitaa olla suurin syy ja paras peruste sille, että suomalaisten harjoittama rauhanturvatoiminta on oikeutettua ja tavoitteidensa takia arvokasta työtä, siitäkin huolimatta, että se työ pitää sisällään aseiden mukana kuljettamista ja pahimmassa tapauksessa niiden käyttöä toista ihmistä vastaan. Ase ei aina pelkästään tapa. Se voi myös puolustaa.
Ei pelkästään saa, vaan pitää kommentoida.
Tekisi mieleni jatkaa vieläkin. Käsittämättömän mielenkiintoinen aihe.
posted by Aleksi at 4/19/2006 05:51:00 ip.
15 comments
