HS

Sakkoja serbipariskunnalle

Olisipa ollut mielenkiintoista tietää edustiko ko. pariskunta Kosovon serbejä. Ja lisäksi tietysti mitkä olivat turvapaikanhaun perusteet.

Irti

"Jaa, että rauhanturvaajana?"

"Mitä te siellä oikein sitten teitte?"

"Toitko auton?"

Ja siihenhän se yleensä sitten jääkin. Sinänsä kiusallista, että kokonaisen vuoden kokemukset pitää nyt jättää melkeinpä pelkästään omiksi muistoiksi, omaa ajatusmaailmaa rikastuttamaan.
En minä toisaalta myöskään halua lähteä niitä kadulla ihmisten tietoon kuuluttamaan. Näin yksilön tasolla kaikki vastaan tullut on kuitenkin ollut sen verran erilaista ja ehkä jopa mielenkiintoista, että taisin jossain vaiheessa kuvitella aiheen kiinnostavan jotakuta edes etäisesti. Joissakin tapauksissa tuntuu jopa siltä, että päälimmäinen ajatus on kiinnostuksen sijaan kateus mittaamattoman suurista, ja ilman minkäänlaista panostusta saaduista ansioista ja mahdollisuudesta päästä ulkomaille...

Voi tietysti hyvinkin olla etten vaan osaa kertoa, tai ettei kerrottua osaa ymmärtää laisin, mikäli ei ole itse kokenut jotakin samankaltaista. Reaktio taitaa olla jossain määrin sama, kuin pakollisen asepalveluksen suorittaneiden juttuja kuunnellessa. Ero syntyy kuitenkin siitä, että siinä missä inttijuttuja voi kertailla hyvillä mielin melkeinpä joka toisen suomalaisen yhteiskunnan edustajan kanssa, rauhanturvakokemuksia pääsee jakamaan hieman harvemman joukon piirissä.

Ei ole mitenkään tarkoituksenmukaista jäädä elämään faitterielämää menneisyydessä, mutta kyllähän siitä irti pääseminen hetken kestää. Sitä tietysti helpottaisi kovasti jos osaisi puhua.

Kappale kauneinta ajatusmaailmaa

"Mitäs, se sun Pupu on kuitenkin melkoinen saalis. Tosi kuuma mimmi. Mutta jos joku mieletön kissa tulis kysyyn sulta baarissa, että lähetäänkö meille? Lähtisitkö?"

"Mieletön kissa? No totta vitussa! Tai no, ei sen oikeastaan tarvis olla edes kovin mieletön."

"Entäs jos Pupu sitten kajoaa johonkin vieraaseen mieheen?"

"Jos mä saan sen kiinni halaamastakin jotain toista, se on sitten förbi."

"???"

"Mulle on tärkeintä, että musta tuntuu hyvältä. Ei millään muulla oo mitään väliä."




Perkele.

Seven

On tämä jotenkin niin suomalaista. Koko maa on banaaneina, kun Suomi on taas kerran hirviöity maailmankartalle. On kyllä kohtuuden ja tasapuolisuuden nimissä todettava, että Euroviisuvoiton jälkipyykillä näyttää ihan oikeasti olevan varsin positiivisia vaikutuksia kansaan noin kulttuurillisessa mielessä.

Napita toki tästä

Yksikin peruttu tilaus on voitto! Barrikadeille veljet ja siskot!! Yksikään seiska ei jää kääntämättä!!!

Hymyilen tälläkin hetkellä suureen ääneen.

No, miltä tuntuu olla kotona?

Ajatukset ovat varsin irtonaiset. Siksi tämä merkintäkin on sellainen.

Päälimmäisenä ajatuksina ovat halu viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien, tuttujen ja sukulaisten kanssa ja pelko siitä, että en ehkä kuitenkaan osaa olla oma itseni. Ehkä jopa pelko siitä, että en kelpaa omana itsenäni. Kaikenlaista...

Sovelsin yksinäysyydenvälttämisagendaani viettämällä perjantai-illan kaverin luona Helsingissa liuottaen aivosoluja ja juhlien siten kotiinpaluuta. Sinänsä mukava reissu, mutta paluumatka olikin sitten taas osoitus vähän toisenlaisen Suomen olemassaolosta. Rautatieaseman penkillä istui järkensä valon omaehtoisesti sammuttanut denso, joka yritti esitellä kahdelle teinitytölle elämäntarinaansa, tosin kielellä joka muistutti suomea ainoastaan etäisesti. Hämeenlinnan aseman kohdalla katselin kun em. isännän kohtalotoveri ensin hoiperteli uhkaavan näköisesti, ja hetken huojumisen jälkeen kaatui suorilta jaloilta takaraivolleen ja jäi liikkumattomana maahan makaamaan. Samanaikaisesti ravintolavaunun suunnalta kuului kovaäänistä ja ilmeisen päihtynyttä mölinää raikkaalla Oulun aksentilla.

Poistuessani junasta Tampereella iloiset oululaiset olivat parkkeeranneet hiukan lepäilemään kaksikerroksisen junavaunun rappusiin. Kolmesta veikkosesta kaksi nojaili seinään katsellen maailmaa täysin lasittunein silmin. Kolmas muskettisoturi röhnötti puoli-istuvassa asennossa lattialla pitäen kiinni vessan oven kahvasta, nauttien housuihin lasketun virtsan hiljalleen haituvasta lämmöstä.

Päivä muuttui taikaiskun omaisesti paljon paremmaksi, kun sinisilmäinen ja vaaleatukkainen tyttö tuli halaamaan minua kadehdittavan kaunis hymy kasvoillaan. Oli valtavan mukavaa tavata serkkuja ja perhettäkin, mutta kuusivuotias kummityttö sai kuitenkin sydämen sulamaan taas kerran. Jos tässä sittenkin on jotain järkeä...

Kun nyt vaan pààstàisiin niistà saatanallisista aseista.

ààkkòset eivàt kuulu 18 euron motelliyòn hintaan. Siksi hassunhauskat kirjaimet. Asia puolestaan ei ole ollenkaan hassu eikà varsinkaan hauska.

Maailmassa ammutaan pàivittàin 1000 ihmistà -HS

"Jos tuhat ihmistä kuolisi yhden päivän aikana lintuinfluenssaan, maailma tekisi asialle jotain."

Pieni tarkennus saattaisi olla paikallaan. Jos tuhat lànsimaalaista kuolisi pàivàn aikana lintuinflunssaan, asialle mità suurimmalla todennàkòisyydellà tehtàisiin jotain. Kohtalaisen persaukinen vertaus, joka yrittàà ainoastaan keràtà asialle huomiopisteità vetoamalla meidàn oikeiden ihmisten hysteeriseen pelkoon kaikkea sellaista vaaraa kohtaan, jota emme voi hallita. Ajatelkaa jos tuhat ihmistà kuolisi joka Jumalan pàivà vaikkapa tuberkuloosiin tai malariaan. Kyllà maailma silloin tekisi asialle jotain, eikòs juu.

"Peters kehottaakin YK:ta luomaan asekaupalle kansainväliset säännöt"

Luodaan vaan, ei niistà kai kenellekààn varsinaista haittaa ole. Ainakaan niille laittomille asekauppiaille, jotka ovat vastuussa siità, ettà yleiseisimmin kòyhissà kehitysmaissa aseiden hankkiminen on helppoa. Kysyntà on niin valtava, ettà tarjonta jàrjestetààn paikalle vaikka se olisi kuinka laitonta. Aseisiin tartutaan kyllà aivan tàysin ja ehdottoman varmasti, viimeistààn siinà vaiheessa kun nàmà oikeat ongelmat ovat kasautuneet tarpeeksi suuriksi ja joku ràjàyttàà padon. Puuukepillà voi tappaa, jos mitààn muuta ei ole tarjolla, ja senkin jàlkeen kun kaikki maailman kepit ja metsàt on poltettu maailman suurimmassa rauhankokossa, ihminen kasvattaa itselleen tarpeeksi pitkàt kynnet ja repii niillà naapurinsa kurkun auki, mikàli tarve vaatii.

Rebecca Petersin mukaan ongelmalle ei anneta tarpeeksi huomiota.

Ongelmat eivàt poistu mihinkààn, mikàli huomio keskitetààn ainoastaan seurauksiin, ei syihin. Aivokasvain làhettàà etàpesàkkeità sen minkà kerkiàà vaikka pàànsàrkyyn kiskoisi grammakaupalla ibuprofeenia...

Voiko tàssà olla kysymys siità, ettà vain ja ainoastaan pahaa tekevàt ja viattomien lapsien tappamiseen valmistetut aseet on kovin paljon helpompi demonisoida, kuin pòpò, joka tappaa kòyhià jossain kaukana oman elinpiirin ulkopuolella.

Maailmanparantaja minussa haluaa uskoa, ettà meillà olisi kyllà keinot ja resurssit ratkaista ainakin osa niistà ongelmista, jo ennen kuin ne patoutuvat hallitsemattomiksi. En tietenkààn vàità, ettà TB tai malaria olisivat ne tekijàt, jotka pakottaisivat ihmiset nousemaan aseelliseen vastarintaan. Yhdeksàstà tapauksesta kymmenessà syy on korruptoituneissa ja ahneissa yksilòissà, jotka joko luovat kestàmàttòmàt olosuhteet ja valtavat tuloerot, tai pahentavat jo olemassaolevaa tilannetta. Poliittiset tai taloudelliset eturistiriidat tuntuvat kuitenkin estàvàn vàhàn turhan usein sen perimmàisen ongelman poistamisen, mutta silti, jos oikeasti halutaan saada jotain aikaan, pitàisi keskittyà sellaisiin ongelmiin, joiden ratkaisu olisi edes periaatteessa mahdollista.

Tuberculosis is one of the most deadly and common major infectious diseases
today, infecting, as of 2004, 14.6 million people.[1] Nine million new cases of the disease, resulting in two million deaths, occur annually, mostly in developing countries. However, developed countries are not spared the burden of tuberculosis.

-Wikipedia.org

Kevyt kenttäkulttuurishokki

Edit. Kantsii kirjoittaa aamuyöstä puolentoista viinipullon jälkeen. Tulee jännää tekstiä...

Oman maailman todellisuus alkaa valua silmien eteen pikkuhiljaa. Jo tässä vaiheessa olen alkanut ymmärtää, että Kosovoon ei tarvitse enää mennä takaisin. Olen siitä huolimatta nähnyt parina viime yönä nähnyt painajaisia aiheeseen läheisesti liittyen, ja häviävän lyhyen hetken niistä herättyäni ollut henkisesti jossain ihan muualla kuin Italiassa.

Aika mielenkiintoinen välitila. Välillä on tuntunut vähän röyhkeältä laajentaa tätä aleksi pummii yöpaikkaa -turneeta Euroopanlaajuiseksi, mutta ainakin minulla on ollut melko käsittämättömän hauskaa. Toivoisin, että minulle yöpaikan tarjonneet kaveritkaan eivät olisi hirvittävän pahoillaan vierailustani. Parin Bolognassa vietetyn illlan ja yön jälkeen tuntui melko merkityksettömältä matkustaa yksin Pisaan katselemaan päin helvettiä rakennettua tornia kymmenentuhannen muun turistin seuraksi...

Mukava reissu kaikin puolin. On pakko olla melkoisen kiitollinen siitä, että isännöivät italialaiset kaverit ovat minulle tällaisen mahdollisuuden antaneet. Hyviä hetkiä hienossa ja historialtaan melkoisen rikkaassa ympäristössä. Ilman mainintaa ei pidä jättää myöskään melkoisen mainiota ruokaa, jota on tarjottu joka ilta enemmän kuin tarpeeksi. Ei McDonaldsissa. Kaiken tämän aikana olen osallistunutu kahden sängyn, mp3-soittimen ja yhden polkupyörän vanteen hajottamiseen. Heh. Melkoista.

-Hey guys, I want to pay this one. What do you want to take?
Fuck you, youre not paying anything. Im from Sicily, you know, la cosa nostra. You dont want to get in trouble with them.

How can you be so thin? You eat so much!

We Italians like to do things the easy way.
-Yeah, like building towers for example

-Hey can I carry that for you?
No! La cosa nostra!

Kähtävä (?)

Rotaation vaihduttua Suomessa on nyt kymmittäin tuoreita RT-leskiä, jotka joutunevat kuuntelemaan kultansa piakkoin alkavilla ensimmäisillä lomilla melkoisia tarinoita Kosovon elämästä ja RT-henkilön arjesta. On siis syytä pureutua rauhanturvaslangin hienouksiin, jotta kommunikaatio on sujuvaa, ja molemmat osapuolet tietävät mistä puhutaan.

Kähtävä (subst.) - Kähtävöintiä suorittava henkilö. Mielletään yleisesti ja hiukan virheellisesti kuvaavan vain tietyn alueen kansalaisia tai tietyn uskontokunnan edustajia, mutta termi soveltuu määritelmän mukaisesti kuvaamaan ihmisiä uskonnosta, kotimaasta ja rodusta riippumatta.

Kähtävöidä (verbi) - suorittaa kähtävöintiä

Kähtävöinti (subst.) - Kähtävöinnin perusajatus voidaan kiteyttää seuraavasti. Virheellinen oletus siitä, että minä olen oikeassa ja kaikki muut väärässä johtaa toimintaan, joka rikkoo kaikkia olevassaolevia normeja ja sääntöjä, eikä siinä näytä olevan minkäänlaista logiikkaa. Kähtävöinnillä yleensä saavutetaan tavoitellut tulokset, mutta useimmiten mahdollisimman vaikeasti ja usein jopa hengenvaarallisesti. Olennaista kuitenkin on, että kähtävöintiä suorittava henkilö, kähtävä, on täysin vakuuttunut toimintansa järkevyydestä ja hän pitää itsestäänselvänä, että myös kaikki muut ovat samaa mieltä. Näin ei tietenkään ole, sillä toiminta vaikuttaa ulkopuolelta seurattuna täysin käsittämättömältä.

Termit saattavat esiintyä mm. seuraavanlaisissa lauseyhteyksissä:

"Vittu me mitään kähtäväruokaa mennä syömään. Mennään Mäkkiin. Siellä
ainakin tietää mitä saa."

Pohdiskellessa mikä ravitsemusliike sopisi parhaiten nälän poistamiseen Italiassa.

"Mitä vittua toi kähtävärekkakuski oikein meinaa?! Eikö se nähny että mä oon
tulossa?"

Voidaan käyttää esim. ohitettaessa uudella urheiluautolla kolmea rekkaa äärimmäisen mutkaisella vuoristotiellä, ajaen valtaisaa ylinopeutta.

"Mene nyt ämmä vittuun siitä kähtävöimästä sen pyöräs kanssa!"

Esimerkiksi tilanteessa, jossa uusi urheiluauto on parkkeerattu pyörätielle.


Siis: epäloogista ja jopa haitallista toimintaa, jota kuitenkin kähtävöinnin suorittaja itse pitää täysin virheettömänä ja oikeutettuna.

366. ja viimeinen.

Ne jotka jäävät, keskittyvät puuhastelemaan ainoastaan sellaisten asioiden parissa, jotka tähtäävät huomista pidemmälle. Niin tein itsekin aika tarkkaan puoli vuotta sitten. Oli kohtalaisen tärkeää ajatella jotain ihan muuta, kuin vielä edessä olevien päivien määrää.

Nyt on sitten kuitenkin tultu siihen tilanteeseen, että edessä olevat päivät loppuivat kesken. Yksi aamu on vielä, mutta senkin ainoa ohjelmallinen sisältö on Makedoniaan kuljettavaan bussin ahtautuminen. Tämä oli nyt tässä.

Vanhojen kirjoitusten kautta taaksepäin katsellessa voisi kai kuvitella, että tästä olisi paljonkin sanottavaa, mutta eipä vaan ole. Tekisi kyllä mieli sanoa paljonkin, mutta kaikki on juuri nyt niin läsnä, että en tiedä miten. Ehkä sitten kun tähän kaikkeen saa vähän etäisyyttä. Nyt ei kykene.

Ympäröivä maailma on lakannut olemasta ja huomio on kiinnittynyt ainoastaan huomisaamuun, tarkemmin kello 6:20:een.

Siitä se taas alkaa.

Irtolauseita ja tajunnanvirtaa

Hetki sitten alkoi 365. päivä, jona olen epätoivoisesti yrittänyt ymmärtää, mitä täällä on tapahtunut, miksi, ja mihin se tulee johtamaan. Nyt ei oikein enää jaksa. Liikkuvia osia on niin paljon, että on ollut pakko tehdä melko voimakkaita yleistyksia, jotta edes jonkunlaisen rautalankamallin muovaaminen on ollut mahdollista. Siihenpä se sitten on tainnut jäädäkin.

Illan kulku:

Vuoden sullominen matkalaukkuun. Työvaatteet ja varusteet säkkiin odottamaan jonkun toisen vastuulle siirtymistä

Jäähyväiset joukkuetoverin vakiojuttukumppanille. Rähjäinen pihamaa, valkoiseksi rapattu murtunut seinä, ruostuneet maatyökoneet ja melkein yhtä rähjäinen huone, joka voisi aivan yhtä hyvin olla varasto, kuin olohuone. Ihmetystä kaverin kyvystä mukautua vieraaseen kulttuuriin ja kykyä tulla siihen kuuluvien ihmisten kanssa toimeen, niin kuin he olisivat aina asuneet naapurissa. Kulmassa, lypsykoneen takana piipittävät kananpojat, juttukumppanin vanha äiti keittämässä kahvia ja etiketitön pullo. Yksipuolisia, mutta kuitenkin yksilön näkökulmasta perusteltuja mielipiteitä, jotka on lopulta pakko katkaista syyttämällä liian nopeasti kulkenutta aikaa.

Vierailulle tulkin kotiin. Sähköt taas poikki, joten ainut valo tulee pöydällä palavasta kynttilästä. Toinen turkkilainen kahvi, hiukan sipsejä ja naljailua niin tulkille, kuin partiokaverillekin. Hiukan haikeutta edessäolevasta lähdöstä, mutta toisaalta kiitollisuutta siitä, että tämäkin hetki tuli vastaan. Kertovat toisen tulkin juhlivan perheineen Pyhää Yrjöä, joten päätämme vielä hiukan siirtää paluuaikaa myöhäisemmäksi ja poiketa kuokkimaan.

Paikalla neljän tulkin ja heidän perheidensä lisäksi nigerialainen YK:n työntekijä ja hänen paikalliset työtoverinsa. Pöytä täynnä herkkuja ja tunnelma katossa. YK-mies kiskaisee kotikaraokelaitteista autenttisella afrikanaksentilla Marleyn No woman no cry:n ja kaikilla tuntuu olevan melkoisen hauskaa. Lattialla iloisesti viipottava parivuotias tyttölapsi säteilee kuitenkin sen verran paljon voimakkaammin, että jokaisen hänen lähellään istuvan huomio kiinnittyy tummapintaisen trubaduurin sijasta nauravaan lapseen.

Takaisin leiriin, auto talliin ja joukkueen briefingroomiin pelaamaan korttia melko hyvässä hengessä, luultavimminkin viimeistä kertaa tässä porukassa.

Kyllähän tästä aika paljon on jäänyt taskuun. Jotkut asiat ovat saattaneet tehdä aika kyyniseksi, mutta olen kuitenkin toisaalta niin sinisilmäinen, etten lähde ennakkovaroituksista huolimatta alueelta yhtään rasistisempana, kuin olin tänne tullessani. Ihmisiä kaikki tyyni, samaa massaa paikallisilla sivumauilla niin täällä kuin kotonakin. Maailmaa on tietysti Euroopan ulkopuolellakin, mutta sen erilaisuudesta en oikein osaa sanoa. Siitä tiedän vieläkin vähemmän.

"On olemassa kaksi maailmaa. Se, joka koostuu vain kauniista lauseista, ja sitten tämä todellinen, jossa meidän kaikkien pitäisi elää.

-D, paikallista kyynisyyttä parhaimmillaan.

Hyvää työtä.

Olihan siitä nuorten keskuudessa tehtävästä asennekasvatuksesta puhetta aiemminkin. Törmäsin serbikylässä albaanimieheen, joka aloitteli kyseisen kylän sekä läheisen alpokylän välille pienimuotoista yhteistyöprojektia. Tarkoituksena on järjestää järjellistä tekemistä kylien runsaalle nuorisolle ja siinä samalla lähentää etnisyyksiä urheilun avulla.

On käynyt kyllä mielessä itselläkin. En ole vaan saanut aikaiseksi. Ei varsinaisesti kuulu toimenkuvaan, mutta juuri tämänlainen duuni on kuitenkin maakunnan tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Tällä asennekasvatuksella on onnistuessaan aivan valtava merkitys. Aseidenvastainen sanahelinä ei muuta mitään, mutta jos nuorisoon saataisiin istutettua edes ajatus siitä, että toisen etnisyyden edustajat eivät ole ihmisinä yhtään itseä kummempia, ehkä niitä aseita ei välttämättä tulisi käytettyä ihan niin herkästi.

Eipä kai tässä palveluksen vaiheessa voi enää mitään muuta, kuin toivoa sydämensä pohjasta, että projekti ottaa tuulta alleen ja että nuoriso osaisi katsoa maailmaa sen kautta vähän avoimemmin.

Mitenkään aiheeseen liittymätön päivän ajatus: Siitepölyallergia maksimoi krapulan kurjuuden.

Lopunajan lana

Tässä vihonviimeisiä katkonaisia ajatuksia pyöritellessäni olen hiljalleen alkanut ymmärtää, miksi jonkinlainen osa palvelustovereistani hankkiutuu itseaiheutettuun kokovartalopuudutukseen melkeinpä joka ilta. Jonkunlaista lääkettä tähän kyllä kaipaisi. Ei ole ollut kuitenkaan tapana juoda paskaan fiilikseen, koska seuraukset harvoin ovat kovinkaan toivotunlaisia, joten sekin mahdollisuus on jokseenkin poissuljettu. Tarjolla ei juuri nyt ole sitä, mikä ihan oikeasti saattaisi auttaa.

Aivan normaalin lomalanan kaltaisesti nytkin väsyttää toisinaan melkoisesti. Ajatus alkaa täältä, sinkoilee sinne tänne ja ajautuu seinään loppuakseen tuolla. Ajatukset tuntuvat varmasti jälkeenpäin aika lapsellisilta. Nyt kuitenkin on vähän omituinen olo. Ihmisen mieli yrittää uskotella itselleen tehneensä kaikkensa, mutta jostain syystä se ei halua kuitenkaan lopulta uskoa sen riittäneen. Lisäksi oman arvomaailman seuraaminen on lähinnä tuntunut maksavan, ilman sen suurempia palkintoja. Pitäisikö siis alkaa epäillä ajatusmaailman tarkoituksenmukaisuutta...

Kuuntelin tänään suurimman osan Toolin tuotannosta putkeen (valmiusviikolla on aikaa...), jotta ajatukset saisi keskitettyä edes johonkin. Olihan siitä verenpunaisesta tragiikasta puhetta. Mainio levy tämä uusin. Tuntuu sopivan fiilikseen ainakin musiikillisesti lähes saumattomasti.

Liikaa

Pieni tauko on johtanut siihen, että olisi aivan tuskainen mälli ajatuksia, jotka voisi hyvinkin muokata tekstiksi, jos vain olisi hetkinen aikaa.

Jäljellä alle kymmenen. Sain mahdollisuuden jakaa vuoden aikana kerättyä osaamista eteenpäin. Se edellytti vapun väliin jättämistä, mutta ainakin saadun palautteen perusteella tulokset olivat ihan kohtalaisen hyvät.

Jos joku pystyy antamani koulutuksen ansiosta välttämään edes joitakin virheitä, joita itse olen tehnyt, ehkä se vapun skippaaminen oli kuitenkin sen arvoista.

Tuleehan noita.