Aatto

Aamusella kuusi tuntia Camp Summan pykälässä, jonka jälkeen oman Campin kautta tippukiviluolaan aattohartautta kuuntelemaan. Kohta syömään hyvää ja avaamaan kotoa tulleet paketit. Kiitokset niistä kovin. Posti on mukava juttu.

Hiukan askeettiset olosuhteet toki. En ole jaksanut juuri körmyäkään koristella. Se olisi ehkä luonut hiukan joulutunnelmaa, mutta koska tarjolla oli ainoastaan häiriintyneitä discovaloja muistuttavia lammpuletkuja ja liian kirkkaita, kummallisen värisiä röyhelönauhoja, jätin ne hankkimatta. Olisi kai pitänyt askarrella itse. On vaan ollut niin kiire töiden kanssa, että ei ole mitenkään ehtiny. As if. heh.

Toki on hiukan ikävä normaalimpaa, perheen parissa vietettävää joulua, mutta menee tämä näinkin. Tähtäin on kuitenkin jo asetettu ensi viikon keskiviikkoon. Se taitaa sattuneesta syystä olla hiukan isomman luokan juhlapäivä.

Kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi tahdon toivottaa sinulle ja läheisillesi lämpimyydessään mahdottomuuden rajoja lähestyvää joulua.












Anna aleksille joululahja ja jätä kommentti. Kiitos.

Sää värikuvina.

Ajattelin, että on ehkä aika täydentää tarinankerrontaa visuaalisilla elementeillä. Saa kritisoida. Saa kehuakin, mutta kritiikki on aina tervetulleempaa. Voi vaikka vahingossa oppia jotain.

Ja katsotaanpa seuraavaksi, mitä kuuluu säähän.

Tänään, aika tarkkaan 0540 alkoi sataa lunta. Lunta satoi siinä määrin kiivaasti, että jo tunnin sisällä sateen alkamisesta, tiet olivat jallakuran, lumen ja veden yhteisvaikutuksesta menettäneet kaikki kitkan syntymiseen vaadittavat ominaisuudet. Tiestö muuttui muutamassa tunnissa luistinradaksi. Samalla kaikki liikennesäännöt lakkasivat olemasta, ja ne korvattiin kehotteilla: "olis kiva, jos saisit autos risteyksestä liikkeelle" ja "olis erittäin kiva, jos et ajaisi mun kylkeen, tai perään" molempia kehotteita rikotaan tälläkin hetkellä ankarasti.

Lunta sataa vieläkin, ja sataa kuulemma huomiseen asti. Mikäpä siinä. Ruskeanvalkoharmahtava hanki on kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin märkä ruskeanmusta muta. 30cm and counting.




Lipljanin kävelykatu aamuseitsemän tietämillä. Jostain syystä paikallista ei kiinnostanut laisin tulla viettämään aikaa jäiseen myräkkään... (joka tosin ei ole pitkästä valotusajasta johtuen tallentunut kuvaan)





























Kyllä meillä ihmisiäkin liikkuu. Kävelyreittinä rata on mitä parhain, jos verrataan esimerkiksi rataa vierustavaan polkuun. Polulla oli parisenkymmentä senttiä lunta, joka iloisesti peittää isoimmatkin kulkijan nilkkojen turmioksi kaivetut montut.




Niin mihin se ovi johtikaan?





























Lipiksen ortodoksikirkko. Useammankin tuhopolttoyrityksen kohde kuluneiden vuosien aikana. Suomalaiset kuitenkin saivat ansiokkaasti suojeltua tätä 2004 -vuoden maaliskuun mellakoissa, joten tämä ja tämän vieressä oleva 1300 -luvun kirkkorakennus ovat edelleen pystyssä. Kioskissa markan matkamuistoa ja juorulehtiä. Kontrastia, anyone?





Kirkon ympärillä ollut vanha aita purettiin, mutta ylimääräiselle piikkilangalle ei ole löytynyt ottajia. Jos tarvitset, ota yhteyttä Lipljanin kuntaan. Lähtee yllättävän halvalla.





























Meidän leiriämme ympäröivästä piikkilangasta joutuu maksamaan paljon enemmän. Se on paljon parempilaatuisempaa.
















Näkyvyys bunkkereiden ampuma-aukoista oli tänään jossain määrin rajattu.

















Tilanne eskaloitui Camp Christinassa mellakaksi. Sitä torjumaan kustuttu joukko oli hävyttömän alimiehitetty, joten mellakoitsijat pääsivät hetkellisesti niskan päälle.

















En tiennytkään, että paseihin on integroitu näin tehokas savutusjärjetelmä omasuojan takaamiseksi. Kuvassa kaksi miehistönkuljetusajoneuvoa. Huomaa myös talvinen naamiointi.


Semmottiis. On muuten kovin hankalaa saada näitä kuvia mitenkään järkevästi aseteltua... Jos vaikka jatkossa pistäisi yhden kerrallaan..

Kurkistus kenttäkauppiaan ajatusmaailmaan

gniääh asiakas asiakas asiakas gniäääh palkkapäiväkin oli justiinsa nyt niillä on rahaa. Muahmuahmuah. Nuo uudet ja innokkaat raukat eivät vielä tiedäkään mitä kaikkea olen heidän päänsä menoksi juoninut kiäh taitaa tuollakin raha poltella taskussa sen verran innokkaasti sekin noita paitoja käpistelee hohoo eipä tiedä hänkään minkä valheiden ja kusetuksen verkon olen kutonut kaikkien noiden raukkojen rahojen menoksi. Tietämättömät. Hohoo. Ei saatana se onkin vanha nyt se tulee tänne ja näyttää kaiken lisäksi ärtyneeltä. Voivoivoivoi. Pakko löytää oikea asenne. Keskity. No niin. Nyt se koirailme kasvoille. Näytä empaattiselta ja ole kiinnostunut siitä mitä se sanoo. No niin. Kyllä sä pystyt siihen. keskity tätä ei saa nyt kusta

”Moro. Tilasin muuten teiltä kaksi kuukautta sitten neljä paitaa. Ei ole vieläkään kuulunut. Ei voi järin nopeaksi tätä teidän toimitusta kehua…”

Hrrrrrmmm perkele että kehtaakin valittaa tuotteesta jonka tilauslapun taisin itse asiassa heittää menemään heti kun sen sain. Hitto että pitikin haistella liimaa juuri sinä aamuna. Nyt täytyy pistää kaikki peliin ja vaikuttaa siltä että mua vittuakaan kiinnostaisi. Keskity keskity.

”Saisinko katsoa sitä lappua. Joo-o. Onpa kyllä kauan kestänyt. Olen kovin pahoillani, mutta joskus nämä tuotteet tulevat nopeasti ja joskus ei. Tuo on kyllä niin kauan sitten tehty tilaus, että onhan tuo vähän kummallista. Ensi tiistaina pitäisi tulla. Tai jos ei silloin tule, niin sitten täytyy vaan tilata uudestaan.”

Noin näkyiköhän ylitsevuotava halveksuntani päällepäin vai onnistuinko peittämään pikimustan sydämeni korviini kuiskimat valheet niin hyvin että hölmö ei ymmärtänyt häntä kusetettavan taas kerran. Gniäääh.

”vai ensi tiistaina… No parempi olisi. Tulee muussa tapauksessa aika jäinen kiire hoitaa jotain niiden tilalle lahjaksi. Tilasin syyskuussa, ettei tarvitsisi tässä kuussa enää hosua. Ei tämä nyt ihan toimi näin.”

No nyt se saatana yrittää vedota tunteisiin. Vituiksi menee eihän minulla mitään tunteita ole enää vuosiin ollut luulisi tuonkin sen jo tähän mennessä huomanneen eipä voisi vähempää kiinnostaa yksittäisen ressukan jouluongelmat. Iso kyynel.. voi kun rassukan joulu nyt menee ihan pilalle.. Kiinnostaa niin kovin.

”No mutta palataan asiaan ensi viikolla. Koskas lähdet lomille?”

”Uudeksi vuodeksi”

”Kyllä ne sitten varmaan ensi tiistaina tulee. Jos annat sähköpostiosoitteen niin voin pistää vaikka viestiä sitten kun ne tulee”

”Just... Tossa. Morjens”

Huh pääsinpä siitäkin vihdoin eroon ja kyllä se varmaan kaikki valheeni nieli ja tulee vielä uudestaankin kantamaan puolet tilipussistaan tuottamaan hyvää oloa minulleminulleminulle. Otan yhteyttä… heh alkaa nää valheet olla jo niin räikeitä, että vaikea on niitä pokerinaamalla ladella. Ottipa voimille. Vielä jos toinen tuollainen tulee tänään niin pistän kaupan vittuillakseni kiinni pariksi tunniksi ja lähden körmyyn juomaan polttoöljyä ja naulaamaan eläviä marsuja seinään

MMMmMMMMMMMMmmmMMMmAAAAAaaaM

Tänään teki pääasiassa mieli alkaa laulaa minareetin rukouskutsun mukana, keskellä katua, tuskaisen epävireisesti ja niin lujaa kuin keuhkoista lähtee.

88.

Kun näinkin merkittävästä juhlasta oli kerran kysymys, pitihän sen kunniaksi jonkun sortin paraati järjestää. Taattuun puolustusvoimien malliin paraatia piti tietenkin myös harjoitella, jotta meidän yksikkömme sitten varmasti näyttäisi parhaalta ja toimisi täysin oikein. Oli vähän surullista seurata, kuinka ylitsevuotavan innokkaasti komppanian johto suhtautui tilaisuuteen, jossa pitkästä aikaa pääsi ottamaan paraatijoukot komentoon, ja sai antaa palaa oikein täydeltä laidalta. Ei kapiainen ole koskaan enemmän kotonaan, kun viilatessaan pilkuntarkkaa sulkeisjärjestystä ja korostaessaan hyvältä näyttämisen, kunnian ja kurin merkitystä. Surullisuuslistalla vain niukasti kakkoseksi jäi neljänsadan suomalaisen miehen kyky laulaa isänmaallisuutta tihkuva virrenpätkä hiukkasen hiljempaa, kuin keskimääräinen esikoulun pienryhmä…

Paraatipaikalle siirtymiseen (1,3 Km) oltiin varattu taattuun puolustusvoimain malliin karvaa vaille tunti. Linja-autoilla. Ettei ainakaan myöhästyttäisi. Itse paraati sujui pienessä tihkusateessa ilman ongelmia. Liput liehuivat, pidettiin puheita, ylennettiin hyvät jätkät ja jaettiin vanhoille NATO:n non article 5 –mitalit. Ei siis mitään kovin poikkeuksellista toimintaa näin sotilasyhteisössä. En tiedä mikä minuun oli mennyt. En oikein osannut innostua. Pitääkö tässä alkaa epäilemään isänmaallisuuttaan?

Tuntui vähän siltä, että yksi päivä vuodessa on vähän liian vähän, osoitettaessa kunnioitusta veteraaneille ja heidän saavutuksilleen. Riittääkö, että muistan joulukuun kuudentena, mitä isovanhempani ja vanhemapani ovat minulle antaneet, jos unohdan sen kolmenasatana kuutenakymmenenä neljänä muuna päivänä, valittaen jokaisena niistä siitä, kuinka huonosti menee …

Tämä nyt on ainoastaan minun perustelematon mielipiteeni, mutta ainakin täällä juhlinta tuntui, taattuun puolustusvoimain malliin, jäykän seremonialliselta ja ehkä jopa jossain määrin yliampuvalta. Oli vähän sellainen olo, että hoidetaan nyt tämä veteraanien kunnioittaminen pois päiväjärjestyksestä, jotta päästään syömään. En myöskään osaa oikein antaa arvoa hilulle ja nippeleille, joita kiitokseksi hyvin tehdystä työstä jaettiin. Olisin kai halunnut osoittaa arvostustani vähän toisin.

Mä en tiedä, mutta mä väitän, että ei ole yhtään vähemmän kunnioittavaa arvostaa näitä minullekin kovin tärkeitä asioita ihan hiljaa ja itsekseen. En osaa nähdä paraatien ja muiden korkean profiilin katselmusten arvoa. Minusta niissä korostetaan vääriä asioita tuotaessa esiin pelkästään, kuinka hienoa on, että ME pystyimme antamaan viholliselle turpaan ai-van täysiä. Tämänkään paraatin puheissa ei tuotu esiin sanallakaan sitä, että vaikka on aivan uskomaton suoritus säilyttää vapaus taistelemalla ylivoimaista vihollista vastaan, pitäisi sen ansioista saadut kortit pelata niin, että emme KOSKAAN joutuisi samaan tilanteeseen uudestaan. Siksi kai siihen leikkiin lähdettiinkin…

Haluan ainakin uskoa, että yksi parhaista, ellei paras keino osoittaa kunnioitusta ja kiitollisuutta olisi elää niiden kanssa ainakin hiukan joka päivä. Ei marssia kerran vuodessa tahdissa, viedä rynnäkkökivääriä toistuvasti eteen ja olalle ja humaltua muistaen, kuinka saatanan kovia tappajia suomalaiset sotilaat olivat/ovat (muistaen toki myös oikeamielisen saksalaisen aseveljen loistokkaat suoritukset ryssää kylmentäessä). Taattuun puolustusvoimain malliin.

Then again, that’s just me.

Kiitos ja anteeksi.